Edenbridge – The Bonding

Kirjoittanut Juha Attola - 24.7.2013

Itävaltalainen Edenbridge soittaa naislaulu-vetoista metallia Nightwishin tyyliin. Ikävä kyllä siinä missä Nightwish pelaa pääsarjassa, on Edenbridgen kohtalona ollut alemmat sarja-tasot. Syykin on tietenkin selvä, heillä on kyllä muutama ihan vahva albumi takanaan, mutta joukossa on liian monta mitäänsanomatonta ja tavanomaista lättyä. Nyt on julkaisuvuorossa yhtyeen kahdeksas albumi nimeltään ”The Bonding”.

Ensimmäinen kappale ”Mystic River” lähtee saman tien käyntiin ilman sen kummempia introiluja, mikä on ehkä hieman yllättävää tämäntyylisille orkestereille. Ihan reippaasti kulkeva heavy-kappale, joka olisi voinut olla ihan toimivakin hieman erilaisena versiona. Kappaleesta löytyy kyllä hyviä melodioita ja mahtipontisuutta, mutta homma jotenkin läsähtää kasaan vokalisti Sabine Edelsbacherin myötä. Nainen kuulostaa siltä kuin hän vetelisi puolivaloilla sunnuntai-iltapäivän harjoituksissa. Sama homma toistuu kappaleessa ”Alight A New Tomorrow”. Kappale kuulostaa hieman Anetten aikaiselta popimmalta Nightwishiltä, mutta lauluosuudet ovat jälleen todella krapulaisen kuuloiset, mikä on harmi, koska tämä samainen nainen on muutamilla aikaisemmilla levyillä onnistunut ihan hyvin.

Ensimmäinen varsinainen onnistuminen tällä levylle tulee kolmannen kappaleen, ”Star-Crossed Dreamer”, myötä. Tässä leppoisissa tunnelmissa soutavassa balladissa vokalistikin pääsee muun yhtyeen tasolle. Näin tapahtuu myös kappaleessa ”Into A Sea Of Souls”, joka voidaan myös laskea balladi-osastolle. Ikävä kyllä sitten noissa rokkaavammissa paloissa tuntuu vokalisti olevan aivan hukassa. Puuttuu kaikki energia ja draivi, jotta kappaleet saataisiin toimimaan. Ehkäpä Sabinen kannattaisi ottaa hieman oppia vaikkapa Floor Jansenista, hän nimittäin pystyy vetämään tarvittavalla draivilla yhtyeessä kuin yhtyeessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn päättää nimikkokappale, joka on hieman yli viisitoistaminuuttinen järkäle. Periaatteessa ihan hieno ja varsin teatraalinen kappale, mutta ikävä kyllä kaatuu yhteen tekijään, jonka jo varmaan arvaattekin. En tosiaan tiedä mikä tätä Itävallan tyttöä vaivaa, mutta tällä levyllä laulut kuulostavat todella väsähtäneiltä. Ja koska laulut ovat tämän tyylin musiikissa varsin iso osa, on Edenbridgen kohtalona jatkaa alemmilla sarja tasoilla edelleen.

5/10

Kappalelista:

1.Mystic River
2.Alight A New Tomorrow
3.Star-Crossed Dreamer
4.The Invisible Force
5.Into A Sea Of Souls
6.Far Out Of Reach
7.Shadows Of My Memory
8.Death Is Not The End
9.The Bonding

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://edenbridge.org/

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat