Edguy

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.4.2014

Edguy 2014 1Saksalainen powermetallilegenda Edguy on edennyt urallaan jo kymmenenteen täyspitkään albumiinsa. Albumi on saanut nimekseen ”Space Police: Defenders Of The Crown”, ja se tullaan julkaisemaan huhtikuun 18. päivä Nuclear Blast Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti puhelimen toisesta päästä yhtyeen vokalistina toimivan Tobias Sammetin, ja kyseli herralta hieman mietteitä yhtyeen tulevasta albumista. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Morjensta. Mitäs Edguyn leiriin tällä hetkellä kuuluu?

Tobias Sammet: Morjensta. Kiirettä on pitänyt oikeastaan koko vuoden. Saimme tammikuussa valmiiksi tulevan albumimme nauhoitukset ja sen jälkeen albumia on miksattu ja masteroitu, joten kiirettä on sen saralla pitänyt. Hoidan myös suurelta osalta yhtyeen managementin, joten silläkin saralla on itselläni ollut melkoisen kiire erilaisia asioita hoitaessa.  Olen tavallaan kontrollifriikki. Tykkään kontrolloida kaikkea, ja välillä se on hieman hankalaa. En valita, koska se on itsestäni kiinni, mutta onhan tässä ollut aika paljon tekemistä viime aikoina. (naurua)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olen kuullut jo aika paljon palautetta uuteen albumiimme liittyen ja monet ovat kehuneet sitä niin paljon, että haluan tehdä kaiken mahdollisimman hyvin tämän albumin kanssa. Pidän myös itse albumista kovasti. Sen takia koitankin saada albumiin liittyen paljon arvosteluja.

Annoin yhdelle arvostelijoistamme kyseisen albumin, ja myös hän kehui sitä parhaaksi julkaisuksenne vuosiin. On teidän täytynyt silloin jotain tehdä sen kanssa oikein.

Edguy Space Police 2014Tobias Sammet: Huvittavinta tässä kaikessa on se, että olemme tehneet albumin oikeasti hirveän stressin ja paineen alla, toisin kuin yhtäkään aikaisemmista albumeistamme. Kun palasin kiertueelta Avantasian kanssa syyskuussa 2013, menin heti tapaamaan muita yhtyeen jäseniä ja sanoin heille, että varataan studio muutaman kuukauden päähän ja aloitetaan nauhoittamaan uutta albumia. Se oli tavallaan aika järjetön idea, koska itselläni ei ollut oikeastaan yhtään valmista kappaletta mietittynä. Ainoastaan jotain raakoja ideoita siitä, miltä jotkin kappaleet voisivat kuullostaa. Kun palasin kiertueelta, tiesin että muut yhtyeen jäsenet olivat jo valmiita siirtymään studioon. Olin ollut Avantasian kanssa kauan tien päällä, ja he vain kotona odottamassa, joten tiesin heidän suostuvan siihen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

En halunnut jäädä odottamaan muiden jäsenten pyyntöä, vaan halusin saada pyörät heti pyörimään ja uuden albumin valmiiksi. Se oli hullua, koska kahden kuukauden aikana teimme kaikki kappaleet albumille ja vielä nauhoitimmekin ne. Tiesin kyllä, että jos siitä ei olisi tullut mitään, niin ei meidän olisi ollut tarve väkisin saada albumia valmiiksi. Olisimme voineet lykätä studioon menemistä, mutta oli se ainakin jotain sellaista, mitä emme olleet koskaan uramme aikana vielä tehneet.

Olet sanonut Space Police: Defenders Of The Crown” olevan uranne raskain albumi. Mikä saa sinut tekemään tällaisen johtopäätöksen?

Tobias Sammet: Olen yksinkertaisesti sitä mieltä, että aikaisemmat albumit eivät vain ole yhtä raskaita. (naurua) No ei, mutta totisesti sanoen albumille valmistui ensimmäisenä ”Sabre & Torch”, josta tuli todella raskas kappale. Kappaleen kitarariffi on melkein kuin thrash metallista otettu, eikä meillä ole oikeastaan koskaan ollut vastaavanlaisia riffejä musiikissamme. Olemme viimeksi saattaneet tehdä yhtä raskasta materiaalia niihin aikoihin, kun julkaisimme ”Hellfire Club” -albumin.  Albumi oli myös tuotannollisesti raskaampi kuin yksikään aikaisempi albumimme, joten minusta tuntuu, että se on uramme raskain tähän asti.

Albumi on tosiaan jo teidän kymmenes. Onko uusien kappaleiden kirjoittaminen vaikeampaa, koska teillä on jo niin pitkä historia albumeiden suhteen? Tuleeko koskaan verrattua uusia kappaleita varhaisempaan materiaaliin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Edguy 2014 3Tobias Sammet: Onhan se tavallaan hankalaa, koska voit lainata myös ihan tahtomattasikin jostakin aikaisemmasta kappaleesta jotain riffiä hieman eri muodossa ilman, että välttämättä itse edes tiedostat asiaa. En kuitenkaan mieti asiaa kun kirjoitan kappaleita, koska se muuten varmaan vaikeuttaisi asioita aika paljon. Kirjoitan sellaisia kappaleita, jotka koskettavat minua ja tekevät minuun vaikutuksen, joten en ajattele sillä hetkellä oikeastaan mitään muuta.   Kuulin joltakin faniltamme, että uuden albumin ”The Eternal Wayfarer” kappale muistuttaa häntä ”The Pharaoh” –nimisestä kappaleestamme.  Tottakai olemme kirjoittaneet samantyylisen kappaleen joskus, sillä olemme kirjoittaneet noin 170 kappaletta uramme aikana. Se on tavallaan väistämätöntä, ja oma kädenjälki näkyy väkisinkin kappaleissa, sillä kirjoittaja on kuitenkin sama.

Avantasiassa on tavallaan myös sama asia, koska olen sillekin kirjoittanut jo niin monta kappaletta. Tottakai kädenjälki näkyy, mutta mielestäni en ole kirjoittanut samaa kappaletta kahta kertaa. Jos olisin kirjoittanut riffin, joka kuulostaisi omaan korvaani samalta kuin jokin vanha kappaleemme, niin tuskin käyttäisin kyseistä riffiä. Yritän kuitenkin aina vähän uudistua muusikkona, ja olen itse sitä mieltä, että en ole vielä edes kirjoittanut urani parasta kappaletta.

Uskotko sen olevan myös yhtyeen pitkän iän salaisuus?

Tobias Sammet: Totta kai se pitää motivoituneena, kun niin ajattelee. Meidän pitkän ikämme salaisuus varmaan on se, että nautimme tästä paljon ja me olemme keskenään hyviä kavereita bändin ulkopuolellakin. Lisäksi asiaa tietenkin helpottaa se, että olemme saaneet tehdä tätä pelkästään ilman muuta työtä ja keskittyä vain täysillä musiikin tekemiseen. Tietenkin myös fanimme ovat olleet lojaaleja meille vuosien ajan ja mahdollistaneet tämän kaiken.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

En ole itse koskaan jaksanut seurata erilaisia trendejä musiikissa, tai välittää niistä oikeastaan muutenkaan. Olen aina tehnyt sellaista musiikkia kuin olen halunnut, ja luulen sen myös vaikuttaneen siihen miksi meillä on niin lojaali fanikunta. Monet yhtyeet lähtevät surutta ottamaan musiikkiinsa mukaan uusimpia trendejä, mutta samalla heidän fanikuntansa saattaa puolittua sen takia, että he muuttuvat liikaa. Me olemme aina tehneet sitä mistä olemme pitäneet, ja tulemme aina tekemään.

Omat suosikkiyhtyeeni Iron Maiden, Def Leppard sekä AC/DC ovat kaikki olleet oman genrensä pioneereja. En itse ainakaan haluaisi olla trendien seuraaja, vaan mielumminkin luoda niitä trendejä, ja olla ensimmäinen niissä. Haluan olla musiikin suhteen sellainen, että teen jotain uutta, enkä seurata muiden tekemisiä. En varmaan koskaan tule olemaan yhtä suosittu yhtyeeni kanssa kuin Nickelback esimerkiksi on, mutta olen aivan sinut sen asian kanssa.

Totta kai sekin vaikuttaa, millaista musiikkia soittaa.

Tobias Sammet: Tietenkin, ja tarkoitukseni ei ollut leimata Nickelbackia mitenkään. Se on vain todella kaupallista musiikkia, joka sopii niin moneen eri tilaisuuteen ja niin monelle eri kuuntelijalle. Heidän musiikkinsa ei provosoi millään tavalla ja se on kohdistettu miljoonille kotirouville, kun he siivoavat asuntoaan tai hoitavat lapsiaan. Väheksymättä tietenkään heitä. Monet ovat sanoneet, että musiikin suhteen vähemmän on enemmän, mutta itse olen sitä mieltä, että enemmän on enemmän. Sehän pitää paikkansa matemaattisestikin. (naurua)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Millaisia asioita albumin kappaleet käsittelevät? Onko niissä yhteistä teemaa?

Tobias Sammet: Ei ole vaan ne käsittelevät kaikki erilaisia aiheita. Jotkin kappaleista, kuten ”Alone In Myself”, ovat itselleni todella henkilökohtaisia. Toisaalta kappaleet, kuten ”The Eternal Wayfarer” sekä ”Shadow Eater”, ovat hengellisiä kappaleita ja käsittelevät erilaisia itselleni tärkeitä asioita.  ”Love Tiger” puolestaan kertoo siitä, kuinka onnekas olenkaan, kun saan esiintyä ihmisille ja toimia viihdyttäjänä. Olen todella iloinen, että minulle on annettu tällainen lahja viihdyttää ihmisiä. ”Defenders of the Crown” -kappale puolestaan kertoo siitä, kuinka onnekkaita olemme, kun saamme kiertää maailmaa ja soittaa musiikkia erilaisille ihmisille.

Olen soittanut musiikkia nyt 22 vuotta ja meillä on ollut vain yksi muutos jäsenistössämme Edguyn kanssa. Olemme saaneet soittaa yhtyeiden, kuten Deep Purple, Iron Maiden sekä Ozzy Osbourne, kanssa, ja saavuttaneet oikeastaan niin paljon kuin tällä voi vain saavuttaa. Emme ole koskaan nuolleet levy-yhtiön takamusta, vaan olemme aina tehneet vain omaa juttuamme. Olemme aina vain kulkeneet omaa polkuamme ja silti saavuttaneet paljon.  Siitä kyseinen kappale kertoo.

Space Police” kappale puolestaan kertoo siitä, kuinka kapeakatseisia ihmiset oikein todellisuudessa ovatkaan. Se kertoo niistä ihmisistä, jotka kertovat muille ihmisille miten heidän pitäisi elää heidän elämäänsä.   Ihmiset ensin ihannoivat yhtyeitä, jotka kulkevat omia polkujaan, mutta he kuitenkin toivovat, että yhtye tekisi tietynlaista musiikkia tai toimisi heidän toivomallaan tavalla.

Kun kirjoitat ensimmäisen albumin, niin toivot ihmisten tykkäävän siitä. Sitten kun saat faneja, alat muodostamaan omaa fanikantaa, joka aluksi koostuu ystävistä sekä kriitikoista. Sen jälkeen alat kasvattamaan tuota kantaa ja toivot sen koko ajan lisääntvvän. Ihmiset ensin ehdottelevat, että seuraavan levyn pitäisi kuulostaa tietyn tyyliseltä, ja sen jälkeen se alkaakin jo olemaan jossakin muodossa vaatimus yhtyeellenne.  Sen jälkeen nämä avaruuspoliisit toivovatkin sinun jo tekevän vain sitä tiettyä juttua.

Omasta mielestäni uuden albumimme lyriikat ovat todella hyviä ja se on sinänsä hauskaa, koska myös levyn kansi tukee tuota ajatusta. Albumin kannesta saa helposti kuvan, että se olisi tehty vitsillä, mutta albumin viesti on todellakin tärkeä ja tarkoin mietitty. Totta kai niitä on huumorilla hieman höystetty, mutta silti ne ovat vakavasti otettavia eivätkä pelkkää vitsiä.

Oletko itse sen tyylinen ihminen, että tapaat lukea arvosteluja, vai pyritkö vain välttelemään arvosteluja yhtyeestänne?

Edguy 2014 2Tobias Sammet: En ainakaan lue arvosteluja suomeksi, joten sinä olet turvassa. (naurua) Pyrin välttämään lukemasta arvosteluja jota meille lähetetään, mutta totuus on se, että kyllä meistä kaikki joskus tapaavat lukea juttuja albumeistamme lehdistä sekä verkosta, jos ne osuvat silmäämme. Itselläni ei ole erikseen aikaa alkaa etsimään erikseen arvosteluja tai haastatteluita, mutta ne jotka osuvat silmääni minä yleensä kyllä luen.  Yritän silti olla lukematta liikaa, koska se vaikuttaisi liikaa omiin mielipiteisiini.

Oletko koskaan ollut ärsyyntynyt siitä, että arvostelija ei ole tajunnut albuminne sisältöä oikeastaan ollenkaan?

Tobias Sammet: Totta kai olen. En vedä silti johtopäätöksiä siitä, että joku on kirjoittanut minusta tai albumistamme jotain, koska ei siinä ole järkeä. Kyllä minä olen joskus raivostunut, jos olen lukenut, että albumimme ei ole hyvin soitettu tai että se on huomattavasti huonompi kuin edellinen albumi.  Kyllä, se on erittäin hyvin soitettu, koska olen sen itse tehnyt, ja kyllä se on parempi albumi kuin edellinen, koska olen itse sitä mieltä.

Joskus kysymys on myös vain siitä, että ihmiset eivät osaa sanoa jotain asiaa oikein ja muotoilevat sen sitten väärin. Vihaan myös sitä, jos joku kirjoittaa verkkoon minun sanoneen albumiin liittyen jotain, mitä en ole todellakaan sanonut. Se on todella ärsyttävää ja turhauttavaa.

Ihmisillä on tietenkin oikeus sanoa, että Edguyn toinen albumi oli parempi kuin esimerkiksi tämä, mutta totta kai se on artistista turhauttavaa. Olen erimerkiksi äärettömän suuri Kiss–fani, mutta pidän silti enemmän heidän vanhoista albumeistaan kuin uudemmista. Totta kai yhtyeen jäsenet varmasti pitävät uusinta tuotostaan yhtyeen uran parhaana, mutta itse en ole asiasta sitä mieltä.  Se on luonnollista. Joskus myös liitämme jonkin albumin johonkin ajanjaksoon elämässämme. Elämme tuon ajan kuitenkin vain kerran, joten ehkä jokin albumi voi sen takia tuntua itselle läheisemmältä kuin toinen.

Joudun joskus muistuttamaan itseäni tuosta asiasta, että en suutu liikaa. (naurua)

Arvostelu on kuitenkin vain yhden ihmisen mielipide jostakin albumista.

Tobias Sammet: Juuri näin. Joku tykkää ja joku ei tykkää. Tosiasia on kuitenkin, että maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka eivät todennäköisesti ole edes koskaan kuulleet yhtyeemme nimeä, saatikka musiikkiamme. Olen harmissani heidän puolestaan, koska he jäävät mielestäni jostain hyvästä paitsi.  (naurua)

Olette tulossa myös kahdelle keikalle Suomeen syyskuussa. Mitä odotat kyseisiltä keikoilta?

Tobias Sammet: Odotamme pääsevämme takaisin Suomeen. Toivottavasti ihmiset saapuvat katsomaan meitä ja katsastavat myös uuden albumimme.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea uuden albumin kunniaksi. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain suomalaisille faneillenne?

Tobias Sammet: Terveisiä vain kaikille suomalaisille faneillemme. Pidän itse asiassa todella paljon Suomesta, koska olenhan ollut siellä tekemässä montaa albumia Edguyn sekä Avantasian kanssa. On vihdoinkin aika palata sinne syyskuussa ja soittaa teille pari keikkaa. Jos pidätte albumistamme, niin käykää ostamassa se älkääkä kuunnelko sitä pelkästään Spotifysta. Sillä tavalla varmistatte sen, että saamme tehdä vielä uuden albumin tämän albumin jälkeenkin. Kiitoksia.

Luetuimmat

Uusimmat