Eindhoven Metal Meeting @ Effenaar, Eindhoven, 12.–13.12.2014

Joulukuun puolivälissä oli jälleen aika matkustaa Hollantiin, jossa järjestettiin Eindhoven Metal Meeting 2014. Tapahtuma myytiin loppuun jo ennakkoon, joten luvassa oli hikisiä hetkiä Effenaarissa. Suosio ei oikeastaan yllättänyt, koska paikalle oli saatu mm. sellaisia bändejä kuin paluutaan tekevä At The Gates, Irlannin ylpeys Primordial ja kotikenttäedusta nauttiva Asphyx.

Jo etukäteen itseäni harmitti suuresti aikataulun päällekkäisyydet. Tänä vuonna näytti, että bändit soittivat lähes koko ajan yhtä aikaa yläkerran isolla lavalla ja alakerran pikkulavalla. En ole varma, oliko EMM:iin buukattu tänä vuonna aikaisempaa enemmän bändejä vai aukioloaikoja jotenkin tiivistetty. Heti ensivilkaisulla pystyin sanomaan, että en tule näkemään esimerkiksi At the Gatesin koko keikkaa. Mutta koska en ole vieläkään onnistunut kloonaamaan itseäni, oli tämä karu tosiasia vain nieltävä. Ei auttaneet ulinat!

Perjantai 12.12.2014

Perjantaina ehdin tapahtumapaikalle Effenaariin Funeral Whoren aloitellessa settiään pienemmällä lavalla. Bändi oli itselleni ennestään tuntematon, mutta kylläpä olikin tiukka festarin aloitus! Hollantilaiset tykittivät menemään koko keikan ajan sata lasissa, eikä mitään löysäilyhetkiä puolen tunnin keikassa ollut – ja eipä niin lyhyeen settiin niitä todellakaan toivonut! Bändi vetäisi niin tymäkän keikan, että tähän täytyy ehdottomasti tutustua paremmin. Tämän jälkeen ehdin vielä näkemään isolle lavalle Cripperin loppukeikan. Olen nähnyt bändin aikaisemmin festareilla, ja oikein hyvinhän tämä rässäsi menemään myös klubiolosuhteissa. Keikan lopulla Eindhovenissa pantiin menemään kolmen naisvokalistin voimin, kun lavalle kutsuttiin kaksi vierailijaa. Olen aikaisemminkin sanonut bändiä Holy Moseksen ”pikkusiskoksi”, ja kun nyt lavalla nähtiin kyseisen bändin vokalisti Sabina, vahvistui tämä ajatus entisestään. Joka tapauksessa Cripper veivasi oikein menevää thrash metallia vanhan liiton hengessä.

Thrashin jälkeen siirryttiinkin aivan toisenlaisiin tunnelmiin, kun isolle lavalle kiipesi hollantilainen Carach Angren. Odotin tältä sinfoniselta black metallilta paljon, mutta valitettavasti sain todeta, että olin odottanut aivan liikaa. Ensi vuonna uutta levyä lupaillut trio tuotti todella suuren pettymyksen. Vaikka näyttävyyttä bändillä riittääkin, ei se valitettavasti pelasta kaikkea. Keikka oli yksinkertaisesti laimea ja tasapaksu!

Tämän jälkeen eteen tuli tiukka valinta, kun päälavalle oli nousemassa Martin van Drunenin luotsaamana Asphyx ja pikkulavalle puolestaan naapurimaasta Belgiasta saapunut Saille. Loppujen lopuksi oma vaakakuppini kääntyi alakerran pikkulavan suuntaan, koska Asphyx on mahdollisuus muutamaankin otteeseen nähdä kevään 2015 aikana. Vaikka sain kuulla hurjan ylistäviä lausuntoja hollantilaisten death metal -keikasta, en kadu hetkeäkään valintaani. Tänä vuonna ”Eldrich”-albumin julkaissut Saille osoitti edellisen bändin flopin jälkeen, että tunnelmallisella black metallilla oli kyllä paikkansa näissäkin juhlissa. Keikalla soitettiin biisejä jokaiselta kolmelta levyltä, mikä antoi hyvä läpileikkauksen bändin urasta. Tässä oli ehdottomasti yksi illan positiivisimmista yllätyksistä. Tunnelmallista, kauniin eleetöntä black metallia jaksaa aina fiilistellä. Koska suurin osa väestä tuntui olevan katsomassa Hollannin omaa ylpeyttä, mahtui alakerran pienessä salissakin hyvin fiilistelemään Saillen tahdissa.

Tämän jälkeen oli hyvä hetki vetää hiukan raitista ilmaa sisuksiinsa Effenaarin ulkopuolella ennen kuin täytyi kiivetä jälleen ison lavan tuntumaan odottelemaan Triptykonia. Bändi aloitti hetken myöhässä, mutta nyt pitää sanoa, että hyvää kannatti odottaa. Tom G. Warrior johdatteli rykmenttinsä sellaiseen nousujohdanteiseen pimeyden ytimeen, että tätä ei voinut kuin ihalla. Keikalla kuultiin useampikin Celtic Frostin veisu, ja nähtiinpä ”Circle of the Tyrantsin” aikana lavalla vierailijana At The Gatesin Tomas Lindberg. Triptykon täytti Eindhoven Metal Meetingin pimeydellä niin nerokkaasti, että on taas kerran nostettava hattua.

Sveitsiläisten jälkeen oli hiukan vaikea asennoitua Urfaustin keikkaan, joka valitettavasti jäikin tällä kertaa seurustelun taustamusiikiksi. En tiedä, kertooko tämä jotain keikan heikosta tasosta, seuran hyvyydestä vai omasta mielentilastani. Mitään erityistä tästä ei kuitenkaan jäänyt mieleen, ja itse asiassa olin vähän yllättynyt, kun yhtäkkiä vilkaisin lavalle, jossa oli jo käynnissä roudaus. Alakerran sosiaalisen elämän viedessä mukaansa At The Gates karkasi lähes täysin käsistä, mikä sinällään on harmi. Ehdin käydä ennen seuraavaa itseäni kiinnostavaa aktia vilkaisemassa ruotsalaisia noin kolmen biisin verran, ja tämän perusteella täytyy sanoa, että olisihan tuota voinut seurata pitempäänkin. Minulla on sillä tavalla ristiriitainen suhde At The Gatesiin, että aikaisemmin olen nähnyt bändiltä niin umpitylsän keikan, etteivät odotukset tästä paluustakaan ole olleet korkealla. Mutta näkemieni biisien perusteella voinen nostaa seuraavan keikan odotuksia hiukan korkeammalle.

Nyt oli kuitenkin siirryttävä äkkiä takaisin pieneen saliin, jossa omaa settiään jo käynnisteli latvialainen Skyforger. Tässä oli oikeastaan yksi niistä bändeistä, jotka saivat minut lähtemään koko tapahtumaan. Minulla nimittäin on jokin kieroutunut innostus tällaisiin pakanametallibändeihin, ja Skyforgerin neljän vuoden takainen ”Kurbads”-levy on saanut soittimessani lukemattomia soittokertoja. Kyllähän latvialaiset laittoivatkin alakertaan menoa ja meininkiä! Sellainen balttilainen fiilinki keikasta oli aistittavissa, ja vaikka biisien sanoituksista ei ymmärrä yhtään mitään, tuli hyvinkin muinaishistoriallinen meininki mieleen. Skyforger lunasti odotukseni ja selviytyi voittajana illasta.

Jotenkin kaiken tämän jälkeen turnausväsymys alkoi jo vaivata – varsinkin kun aamulentojen takia oli paikallista aikaa saanut herätä siinä aamuneljän pintaan. Tällä on varmasti osuutensa siihen, ettei Primordial nyt saanut osakseen ansaitsemaansa innostusta. Missään tapauksessa keikka ei ollut huono, mutta omat silmäluomet alkoivat painaa noin tonnin. Yllättävää oli ehkä se, että Primordial soitti vain muutaman biisin hiljattain ilmestyneeltä ”Where Greater Men Have Fallen” -albumiltaan. Ehkäpä se tällä varmisteli, että yleisö sai kuultavakseen tuttuja helmiä. Ja kyllähän vokalisti Alan osaa karismallaan ottaa yleisönsä, vaikka se jokaisessa välissä mainostettu irlantilaisuus voisi joidenkin mielestä kääntyä jo hienoiseksi vitsiksi. Eindhovenissa kuultiin perusvarmaa Primordialia, mutta parempiakin keikkoja olen bändiltä todistanut. Ja näin saatiin perjantai pakettiin! Jatkobileitäkin olisi vielä Dynamossa ollut tarjolla, mutta Nukkumatin kutsu oli tässä vaiheessa houkuttelevampi.

Lauantai 13.12.2014

Lauantaina Eindhoven Metal Meetingissä päästiin tositoimiin heti iltapäivällä. Ovien avauduttua kolmen aikaan muodostui paikalle jopa pienoinen jonomuodostelma. Mutta sukkelastihan se sisäänmeno onnistui, eikä paikassa muutenkaan mitään pahoja jonotuksia joutunut kokemaan. Ainut nillitettävä asia lienee alakerran pienen salin ahtaus, mikä oli odotettavissa jo etukäteen, koska paikka oli myyty loppuun. Yritä nyt tunkea pienempään tilaan se ihmismäärä, joka täyttää varmaan neljä kertaa isommankin salin. Ei onnistu. Tämän takia varsinkin lauantaina muutama bändi jäi tsekkaamatta, koska epätoivo iski jo salin oviaukon lähistöllä.

Mutta lauantain ensimmäistä alakerran bändiä Miasmalia mahtui vielä vilkaisemaan muutaman biisin verran. Mukavaltahan tämä ruotsalaisyhtye kuulosti, mutta valitettavasti keikka jäi osaltani todellakin vain vilkaisuksi, koska pian sen alettua päälavan otti haltuun teknistä death metallia ilmoille suoltava Origin. Ja voi pojat, että bändi tekikin sen hienosti! Meno oli mitä messevintä keikan alusta loppuun asti. Keikan aikana mietimme, onkos bändissä äänijänteitään verryttelevä herra mahdollisesti vaihtunut. Asiahan täytyi myöhemmin tarkastaa Encyclopaedia Metallumista, joka osasi kertoakin, että nykyinen laulaja on ollut mukana vuodesta 2011 lähtien. Tämä näin välihuomautuksena kerrottakoon. Tälle lauantain päälavan korkkaajalle oli joka tapauksessa annettu valitettavan lyhyt soittoaika, ja 40-minuuttinen repäisy oli ohitse aivan liian nopeasti. Tykkäsin kovasti! Jenkkilästä paikalle oli saapunut seuraavakin yhtye eli Exhumed, jonka esiintyminen piti meininkiä yllä lähes yhtä hyvin kuin edellinenkin retkue. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, ja lavalla nähtiin muutamaankin otteeseen moottorisahaa heilutteleva heebo, joka keikan keskivaiheilla ”herätti henkiin” teurastamansa basistin oluella. No, kyllähän tällaista teatteria hymynkare naamalla voi katsoa, mutta kyllä Exhumed oikeasti vetäisi aivan tömäkän keikan.

Noiden päivän avausaktien jälkeen tarkoitukseni oli mennä katsastamaan, miten kulkee hollantilaiselta Thanatosilta death/thrash, mutta valitettavasti tämä jäi vain aikomukseksi. Syynä tähän on edellä mainitsemani alakerran järjetön tungos. Fiilis ei tuolla hetkellä ollut lainkaan sellainen, että olisin jaksanut lähteä tunkemaan kaksimetristen hollantilaisgoljattien ohitse jonnekin, missä pystyisin näkemään vain edessä seisovan yleisön selät. Joten soin itselleni mieluummin pienen happihyppelytauon ennen seuraavaa päälavan bändiä.

Seuraavaksi jyräyttikin ruotsalainen pakanametallibändi Thyrfing sellaisen keikan, että alkoi melkein itkettää – ja tällä kertaa pelkästään onnesta. Keikka pyyhkäistiin käyntiin viimeisimmän levynkin avaavalla ”Mot Helgrind” -biisillä, minkä jälkeen paahdettiin menemään kolmen vartin verran täysillä. Bändin esiintymisestä jotenkin huokui yleisöön aito innostus siihen, mitä äijät olivat tekemässä. Erityisesti vokalisti Jens Rydén jaksoi hyppiä ja pomppia lavalla niin, ettei voinut muuta kuin antaa musiikin viedä mukanaan. Thyrfing oli ehdottomasti yksi tämän vuoden Eindhoven Metal Meetingin parhaita bändejä alusta aina viimeiseen biisiin asti! Sen verran hehkutukseni jatkui vielä keikan jälkeenkin, että ehdin alakertaan tarkastamaan Valkyrjan meininkiä vasta aivan keikan lopussa. Eli siitä ei puolikkaan biisin perusteella voi kyllä mitään sanoa. Tässä vaiheessa olikin sitten hyvä kohta pitää pieni breikki ja jatkaa Thyrfingin ylistämistä ruokakupin äärellä. Itseään sai ravittua alakerran ruokapisteellä, jossa myytiin muutamaa eri sorttia sapuskaa. Siihen vielä kupillinen kahvia päälle, ja johan taas jaksoi siirtyä live-musiikin pariin.

Tässä vaiheessa sain itseni kammettua myös pikkusaliin, jossa Bölzer aloitteli omaa settiään. Nyt paikassa oli jo huomattavasti aikaisempaa enemmän tilaa, mihin osasyynä lienee se, että Holy Moses rässäsi samaan aikaan yläkerrassa. Itse antauduin kuitenkin mielelläni sveitsiläiskaksikon musiikin vietäväksi. Hiukan tasapaksua pörinää tällä kertaa tarjoiltiin, ja täytyy myöntää, että esimerkiksi marraskuinen Black Flames of Blasphemyn Bölzer-keikka oli huomattavasti parempi kuin Eindhovenissa. Ei kuitenkaan pidä luulla, että tämäkään keikka jotenkin ala-arvoinen olisi ollut, mutta bändiltä on vain tullut todistettua parempiakin vetoja. Omat rituaalinsa Bölzer kuitenkin vetäisi aivan kunniakkaasti.

Sitten olikin taas aika kiivetä yläkertaan päälavan tuntumaan. Tulipa tässä vaiheessa mieleen kysymys, montakohan kertaa niitäkin Effenaarin rappusia tuli edestakaisin taivallettua viikonlopun aikana. Muutaman kerran ärsytyskynnys meinasi hiukan kohota, kun väsyneet istuskelijat olivat kansoittaneet raput.

Belgialainen Aborted taitaa olla Eindhoven Metal Meetingin vakikävijöitä tai sitten on vain sattumaa, että bändi on ollut paikalla esiintymässä molemmilla kerroilla, kun olen kinkereillä käynyt. Eikä tämäkään keikka yhtään minua haitannut, kyllähän tuo pitkän linjan veivaaja näytti jälleen kerran olevansa varsin energinen pakkaus. Varsinkin vokalisti Sven paahtoi lavalla aivan sata lasissa. Suhteeni Abortediin on hyvin samanlainen kuin moniin muihinkin dödöbändeihin: levyllä en jaksa sitä juurikaan kuunnella, mutta livenä yhtye on varsin viihdyttävää seurattavaa. Ja näin oli myös Eindhovenissa! Tänä vuonna ilmestyneen ”Necrotic Manifesto” -levyn biisitkin istuivat settilistaan oikein hyvin.

Pienen hengähdyksen jälkeen olikin sitten aika siirtyä hiukan toisenlaisiin tunnelmiin, kun lavalle kiipesivät nuo miehemme nahkahamosissaan eli Ensiferum. Bändi veti mukaansa heti alkutahdeista lähtien, ja niinpä vain laitettiin koko keikka humpaten! Ensiferum on aina ollut iloisen mielen musiikkia, mitä se oli tälläkin kertaa. Jengi lauloi mukana, eikä kukaan varmaan jaksanut tällä keikalla murjottaa. Tietenkin keikan lopussa saatiin koko Effenaar huutamaan ”Iron”-biisin aikana sitä kuuluisaa ”Tättädädäätä”. Tässä vaiheessa huomasin kauhukseni, että suomalainen folk metal oli vienyt niin mukaansa, että missasin totaalisesti alakerran Blasphemy-keikan. Tässä taas yksi harmittava päällekkäisyys, joka kääntyi tällä kertaa kotimaan voittoon.

Tämän jälkeen päästiinkin taas kuulemaan naapurimaalaistemme musisointia. Ylipäätään tänä vuonna Eindhoven Metal Meetingissä oli silmiinpistävän paljon ruotsalaista metallia tarjolla. Nyt sitä pääsi esittelemään pitkän linjan tekijä Unleashed. Johnny Hedlund johdatti kvartettinsa taas mukavasti death metallin perimmäisten asioiden äärelle. Bändi teki tämän varsin mallikkaasti, mutta se viimeinen silaus keikasta kuitenkin jäi vielä puuttumaan. Tasaisen varmaa soitantaa saatiin tälläkin kertaa kuulla, mutta mitään ihmeellistä ”wow”-efektiä se ei kuitenkaan herättänyt. Lähellekään tätä efektiä ei todellakaan saanut aikaiseksi lauantain pääesiintyjän paikalle laitettu Morbid Angel. Ikävuosissa jo yli 30:n päässyt bändi vastasi tämän vuoden EMM:n ehdottomasti pahimmasta pettymyksestä, niin munatonta meininki lavalla oli. Konkaribändi heitti totaalisen leipäkeikan, vaikka soittikin ”Covenant”-albumin lähes kokonaisuudessaan. Olisikohan aika siirtyä eläkkeelle, jos minkäänlaista intoa ei yleisölle asti tekemisistä enää välity?

Onneksi tähän pettymykseen löytyi vielä lääke pikkulavalta, kun norjalainen One Tail, One Head loikkasi heittämään oman settinsä. Bändi on ahkera keikkailija, vaikkei sillä ole kovin pitkää diskografiaa takanaan. Olen tainnut joskus aikaisemminkin sanoa, että tällaista on yksinkertaisuudessaan loistava black metal, ja alleviivaan tätä lausuntoa yhäkin. Bändi ei tarvitse mitään turhia teattereita, vaan puhuu musiikkinsa avulla yleisölle. Sanalla sanoen tässä oli loistava setti, johon oli hyvä lopettaa tämän vuoden Eindhoven Metal Meeting.

Festarin päätteeksi minulta kyseltiin, aionko olla paikalla seuraavana vuonna. No, koska hommat toimivat kaiken kaikkiaan sutjakkaasti, niin miksipä en. Katsellaan nyt kuitenkin, millaista bändikattausta ensi vuodeksi tarjoillaan.

Teksti ja kuvat: Rudi Peltonen