Elastinen korvaa sairastapauksen vuoksi peruuntuneen Apulannan Vaasa Festivalissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.8.2020

Apulannan oli tarkoitus esiintyä tulevana lauantaina 8.8. Vaasa Festivalissa. Valitettavasti keikka joudutaan nyt perumaan yllättäen.

Apulannan korvaa yksi Suomen suosituimmista artisteista, Elastinen, joka nousee Vaasa Festivalin lavalle lauantaina klo 23.30. Syy Apulannan keikan peruuntumiselle on rumpali Sipe Santapukin jalkaleikkauksesta aiheutuneet komplikaatiot. Lääkärin määräyksestä Sipe on ollut sunnuntaista lähtien sairaalassa vuodelevossa, ja toipuminen on hyvässä vauhdissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sipe Santapukki kommentoi asiaa seuraavasti:

”Kuten jotkut tietävätkin, niin jalkani leikattiin 5 viikkoa sitten ja operaatio meni hyvin. Perjantaina jalka kuitenkin tulehtui niin pahasti, että oli pakko hakeutua akuuttiin. Tulehdusarvot ovat lähteneet laskuun, mutta vielä ei ole tietoa milloin pääsen pois sairaalasta. Lääkärien mukaan tämän tyyppisellä tulehduksella ei ole leikkimistä. Olen todella pahoillani, että joudumme perumaan kesäkiertueen ensimmäisen keikkamme, ja voitte uskoa että tilanne harmittaa minua kaikista eniten. Mutta jos jotain voin luvata niin sen, että kyllä se kesä meidänkin osalta vielä alkaa. Siihen asti kaikkea hyvää ja pysykää terveinä!”

Vaasa Festival tapahtuma toteutuu suunnitellusti 7.–8.8.2020. Tapahtuman lipuista 95 % on loppuunmyyty. Liput ja lisätiedot www.vaasafestival.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suuren suosion saavuttanut viinin, ruuan ja musiikin ykköstapahtuma juhlitaan jo ensi viikolla ensimmäistä kertaa kolmipäiväisenä aina aurinkoisessa Vaasan Sisäsatamassa. Vallitsevasta tilanteesta johtuen Vaasa Festival panostaa vahvaan kotimaiseen esiintyjäkattaukseen, ja ohjelmisto on täynnä tämän hetken kärkinimiä. Erityisjärjestelyihin on kiinnitetty erityisesti huomiota, ja paikalta löytyykin oma desinfiointivastaava.

Asiakaskapasiteettia on rajoitettu merkittävästi, jotta alueella säilyy riittävästi tilaa jokaiselle. Olemme laskeneet kokonaiskapasiteetin noin puoleen aiemmista vuosista. Emme voi taata että lippuja jää myytäväksi tapahtuman porteille ja suosittelemme asiakkaita ostamaan liput hyvissä ajoin ennakkoon. Liput myy NetTicket sekä Lippupiste.

Yhden päivän lippu 69,90 €

Vaasan Sähkö VIP yhden päivän lippu 129,90 €
Vaasan Sähkö VIP kahden päivän lippu 189,90 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaasan Sähkö DELUXE VIP yhden päivän lippu 159,90 €
Vaasan Sähkö DELUXE VIP kahden päivän lippu 249,90 €

OHJELMA

TORSTAINA 6.8. (TAITEIDEN YÖ: VAPAA PÄÄSY)
Tapahtuma-alue avataan klo 14.00 ja suljetaan klo 02.00

LAITURILAVA
14.00 tapahtuma-alue avataan
15.00 Pholexia
16.00 Speechless Valley
17.00 Sepi Kumpulainen
18.00 WY6
19.00 Patrick Linman
20.00 Prinssi Rohkea ja Erämaan Rotat
21.00 Samoaja
22.00 The Eld
23.00 Riesa
00.00 Heartquake

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

PERJANTAI 7.8.2020
Tapahtuman portti avataan klo 16.00 ja suljetaan klo 02.00

PUISTOLAVA
18.00 Kaija Koo
20.00 ONEVIOLIN
20.15 Behm
22.00 Lauri Tähkä
00.15 Reino Nordin

LAITURILAVA
17.15 Entusiasti & Eksyneet
19.15 Jannike
21.15 Fredrik Furu
23.15 Enne

LAUANTAI 8.8.2020
Tapahtuman portti avataan klo 13.00 ja suljetaan klo 02.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

PUISTOLAVA
15.00 Eppu Normaali
17.15 Maija Vilkkumaa
19.15 Neljä Ruusua
21.30 Sonata Arctica
23.30 Elastinen

LAITURILAVA
14.15 Killburn
16.15 Sara Siipola
18.15 Tyrantti
20.30 Tulenkulkijat
22.30 Grillijono K.O

Luetuimmat

Uusimmat