S-Tool Nosturissa vuonna 2018.

Elmua uhkaava kodittomuus toteutumassa – Nosturi maan tasalle

Kirjoittanut Johanna Ania - 11.9.2019
S-Tool Nosturissa vuonna 2018.

Nosturia uhkaa kodittomuus, kun vuosituhannen vaihteessa toimintansa aloittanut konserttitalo Punavuoren Telakkakadulla puretaan alueelle rakennettavien asuinkerrostalojen vuoksi, kertoo Elmu ry Facebook-sivullaan. Nosturia ja sen ohjelmistoa hallinnoi tilaa vuokraava Elävän musiikin yhdistys Elmu, jonka toiminta siirtyi Nosturiin legendaarisesta Lepakosta, joka myös purettiin. Nosturin johtaja Tapio Hopponen kuvaa tilannetta:

”Vuoden viimeisenä päivänä järjestämme täällä viimeisen tapahtuman. Minne sen jälkeen menemme, siitä ei ole harmainta aavistusta. Tässä on ajolähtötilanne, jos sellaista ilmaisua voisi käyttää.”

Nosturissa järjestettävän ohjelman lisäksi toimii se myös kymmenien bändien treenitilana. Elmun puheenjohtaja Tuomas Finne kertoo, että uusia tiloja on käyty katsomassa muun muassa Vallilan konepaja-alueella, mutta että siellä olevat tilat vaatisivat niin suuren remontin, ettei sinne ole järkevää lähteä vuokralaiseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä tästä seuraa käytännössä? Tästä seuraa käytännössä se, että Nosturia aletaan purkaa vuodenvaihteen jälkeen, ja Elmu ry ja Nosturissa toimivat bändit ovat kodittomia. Millaisen aukon se jättää suomalaiseen elävän musiikin toimintaan ja bänditoimintaan jää nähtäväksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat