Eluveitie – Origins

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 7.10.2014

Kansanmusiikkia ja melodista death metallia keskenään naittava Eluveitie on armon ja rakkauden vuonna 2014 edennyt jo kuudenteen täyspitkäänsä. Heti alkuun on myönnettävä, että vaikka folk metallia melko paljon kulutankin, niin Eluveitie ei ole koskaan kuulunut suurimpiin suosikkeihini, sillä yhtyeen tuotanto on melko vaihtelevaa. Perinteinen Eluveitie-levy sisältää muutaman aivan helvetin kovan biisin, niiden lisäksi joitain ”ihan ok” -biisejä, mutta suurin osa kappalemateriaalista on melko keskinkertaista ja yhdentekevää. Tällaisia levyjä on suurin osa Eluveitien tuotannosta, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Tämä on sinänsä harmillista, sillä yhtye on todistanut useaan otteeseen pystyvänsä säveltämään todella tarttuvia kappaleita. Viimeksi bändi on julkaissut uutta materiaalia vuonna 2012, jolloin ”Helvetios”-levy ei paria biisiä lukuun ottamatta juuri vakuuttanut.

”Origins” alkaa tuttuun tapaan eeppisellä introlla, joka johdattelee yllättävän menevää melo-deathriffittelyä sisältävään ”The Namelessiin”. Hieman yllättäen levy jatkuu muutamalla varsin toimivalla perinteisellä Eluveitie-biisillä, joista mainittakoon ”From Darkness”, jonka taitava ja virtuoosimainen huilu- ja viulutilutus on todella hienoa kuunneltavaa. Hyvien kappaleiden sarja kulminoituu hieman ennen levyn puolta väliä introna toimivan ”Nothingin” viisaiden sanojen jälkeen kuultavaan ”The Call of the Mountainsiin”, joka esittelee Eluveitien rauhallisempaa ja tunnelmallisempaa puolta. Mainittavaa on myös Anna Murphyn kaunis ja vahva laulu, joka pääsee tässä kappaleessa todella oikeuksiinsa. ”The Call of the Mountainsin” voi ilman sen suurempia pohdintoja nimetä levyn parhaaksi kappaleeksi.

Loppulevy sisältää sitten niin hyvää kuin huonoakin. Muutamat kappaleet, esimerkiksi ”Vianna” ja ”The Silver Sister”, toimivat moitteetta, mutta osa kappaleista on niitä pelättyjä täytekappaleita. Mukaan on jälleen eksynyt tylsää, itseään toistavaa ja mielikuvituksetonta materiaalia. Onneksi sitä on vain muutamien kappaleiden verran. Jos levyltä leikattaisiin turha läski pois, niin se saattaisi olla jopa Eluveitien paras levy. Tällaisenaankin se on heittämällä kolmen parhaan joukossa. Kappalemateriaalista olisi voinut hyvin karsia vaikka kolmanneksen, niin kokonaisuuskin olisi heti parempi. Kestonkaan puolesta ei tulisi ongelmia, sillä nyt ”Origins” kellottaa muutamaa minuuttia vaille tunnin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eluveitien edellinen levytys oli melko väsynyt, joten odotukseni eivät ”Originsiakaan” kohtaan olleet korkealla. ”Helvetiosta” eivät pelastaneet edes loistavat ”Luxtos” ja ”A Rose for Epona”. ”Origins” sen sijaan on varsin pirteä esitys. Eluveitie saa itsensä kuulostamaan hyvältä, vaikka bändin tapa säveltää musiikkia ei ole vuosien saatossa muuttunut yhtään mihinkään. Tuo muuttumattomuus saattaa taas toisaalta olla syynä siihen, miksi yhtyeen diskografiaan mahtuu niin paljon keskinkertaisuutta.

Tähän loppuun on pakko vielä huomauttaa, ettei suurin osa ”Originsinkaan” kappaleista ole mitään maata mullistavia tai nerokkaan kekseliäitä, vaan niin sanotusti ”ihan jees”, ja nimenomaan sellainen innostunut, pirteä, kirkastunein kasvoin hieman huudahtaen sanottava ja jokseenkin yllättynyt ”ihan jees”. Eluveitielle tuttuun tapaan mukana ovat myös ne muutamat biisit, jotka ovat ensiluokkaisia. Tällä levyllä niitä tosin on enemmän kuin tämän yhtyeen levyillä yleensä. ”Origins” on kaiken kaikkiaan todella positiivinen yllätys, joka palautti mielenkiintoni Eluveitietä kohtaan siinä määrin, että saatan jopa lähteä tarkastamaan heidän live-kuntonta ensi kesän Nummirockiin.

6½/10


Kappalelista:
1. Origins
2. The Nameless
3. From Darkness
4. Celtos
5. Virunus
6. Nothing
7. The Call of the Mountains
8. Sucellos
9. Inception
10.Vianna
11. The Silver Sister
12. King
13. The Day of Strife
14. Ogmios
15. Carry the Torch
16. Eternity

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eluveitien kotisivut
Eluveitie Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat