Emoa ja pop punkia yhdistelevä Good Terms julkaisi uuden kappaleensa ”Pedestal”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 5.3.2021

Yhdysvaltalainen Good Terms on julkaissut tänään uuden singlensä, joka on nimeltään ”Pedestal”. Single on poimittu bändin tulevalta studioalbumilta ”Turning Point”, joka julkaistaan huhtikuun 9. päivä. Kyseessä on kokoonpanon debyyttialbumi.

Yhtyeen solisti Brian McShean mukaan kappale käsittelee sankariensa tuottaman pettymyksen kohtaamista ja sitä, miten hankalaa on joskus erottaa taide ja taiteilija toisistaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Turning Pointilta” on julkaistu tähän mennessä yhteensä kuusi singleä. Levyltä on julkaistu singlet ”Turning Point”, ”Hamster Wheel”, ”Light At The End”, ”All I Can” sekä  ”Wither Away”.

Bändin mukaan levyn teemoina ovat esimerkiksi aikuisuuden tuottama pettymys, tyytymättömyys ihmissuhteisiin sekä halu murtautua pois intohimottomasta elämästä.

Los Angelesista ponnistava bändi koostuu neljästä kaveruksesta, jotka kaikki työskentelivät aikaisemmin musiikkialalla. Yhtye vannoo D.I.Y.-kulttuurin nimeen, jonka parissa yhtyeen jäsenet ovat aikaisemmin toimineet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye esittää emon ja pop punkin yhdistelmää ja sen musiikissa on kuultavissa vaikutteita esimerkiksi Touché Amorélta sekä Dance Gavin Dancelta.

Albumia on saatavilla erilaisten oheistuotteiden kera bändin virallisesta verkkokaupasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat