Enabler – Fail To Feel Safe

Kirjoittanut Juha Attola - 13.8.2015

Hardcorea, metallia ja crustia mukavasti yhdistelevä Enabler piristää ystäviään uudella albumilla. Uutukainen on saanut nimekseen ”Fail To Feel Safe”, ja julkaisusta vastaa Century Media.

Suffer To Survive” -niminen kappale toimii aloitusraitana – ja hyvin toimiikin. Noin kaksi ja puoli minuuttia kellottava kappale on juuri oikeanlainen avaus tämäntyyliselle albumille; se nimittäin käy suoraan asiaan. Kappale on ehkä Enablerin mittapuulla hieman normaalia ”metallisempi”, mutta kyllä sieltä noita hc-vaikutteitakin löytyy. Seuraavana tuleekin albumin nimikkoraita ”Fail To Feel Safe”, jossa mennään vielä edellistäkin hurjemmalla tahdilla. Yhtye on saanut punottua hienosti yhteen hardcoren ja thrash-metallin parhaat puolet, ja lopputuloshan kuulostaa erittäin reippaalta mättämiseltä.

Enablerin aikasemmilla levyillä oli huomattavasti selkeämmin kuultavissa crust-punkin vaikutteita, tällä albumilla niitä löytyy edelleenkin hetkittäin, mutta pääpaino on kuitenkin metallisemmassa ja hardcoreen pohjautuvassa paahtamisessa. Eniten tuonne crustin suuntaan kumartaa varmaankin kappale ”Haunted”, joka jyrää todella kovalla kädellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Se, että Enabler on siirtynyt metallisempaan soundiin, on oikeastaan tehnyt bändille vain hyvää. ”Fail To Feel Safe” -albumi nimittäin kuulostaa pirteältä teokselta, josta ei potkua puutu. Mainittakoon erikseen kappaleet ”Isolation Sickness”, ”Sail The Sea Of Fire” ja yllättävä ”Malady”, joka on varmasti rauhallisin Enabler-kappale koskaan mutta toimii todella hienosti. ”Fail To Feel Safe” on kaikkinensa tehokas ja toimiva albumi, jonka parissa viihtyy hieman pitempäänkin.

7/10

Kappalelista:

1.Suffer To Survive
2.Fail To Feel Safe
3.By Demons Denied
4.Euphoric Revenge
5.Isolation Sickness
6.Sinister Drifter
7.Sail The Sea Of Fire
8.Haunted
9.Drownage
10.Demolition Praise
11.Malady
12.La Furia
13.Sabotage Within

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://enablerband.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat