Endezzman ”The Archer, Fjord and the Thunder” on turhankin tuttua ja turvallista mustaa metallia

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 22.1.2021

Norjalainen Endezzma julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa 22.1.2021 paikallisen Dark Essence Recordsin kautta. Arvioon saapunut ”The Archer, Fjord and the Thunder” pitää sisällään black metalia norjalaiseen tapaan. Vuonna 2006 perustetun yhtyeen historia ulottuu paljon 2000-lukua kauemmas, sillä Endezzman pohjalta pilkistää pienehköä kulttimainetta nauttiva Dim Nagel. Bändin takana on Morten Shax alias Sorgar, ja yhtyeen riveissä on vaikuttanut myös Urgehal -jäsenistöä. Levyn miksauksesta ja masteroinnista vastaa Necromorbuksen Tore Stjerna.

Tyyliltään Endezzma huitelee suunnilleen samoilla vesillä, mitä useimmat muutkin nykyaikaiset norjabändit; esimerkiksi Nordjevel tai viimevuotinen Svarttjern tai eivät ole kaukana ”The Archer, Fjord and the Thunderin” soundista. Melodista ja aggressiivista, mutta turhankin salonkikelpoista. Materiaali on päällisin puolin mallikasta, mutta jokin tässä tökkii. Lätty on ammattimainen ja teknisesti pätevä, mutta armottoman tylsä ja valmiiksipureskellun oloinen. Vaikka levystä on vaikea saada otetta, ei mistään täydestä turhakkeesta voi kuitenkaan puhua. ”The Archer, Fjord and the Thunderilla” on siis hetkensä, mutta modernilla otteella toteutettu tykitys ei valitettavasti resonoi allekirjoittaneen kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Endezzman kiroukseksi paljastuu loppuviimeksi ikävän mielikuvitukseton ulosanti ja vaikka ”The Archer, Fjord and the Thunder” on ammattimaisesti toteutettu lätty, kääntyy liika salonkikelpoisuus tässä tapauksessa itseään vastaan. Levyn kohtalona on siis jäädä ihan ok -tason suoritukseksi. Modernia norjaskeneä seuraavien kannattaa kuitenkin ottaa uusi Endezzma syyniin.

6½/10

Kappalelista:

1. The Awakening
2. The Name of the Night is a Strong Tower
3. Anomalious Abomination
4. The Archer, Fjord and the Thunder
5. Formless and Void
6. Garden ov Heathen
7. Wild Glorior Death
8. Open Your Eyes and Stab the Sight
9. Arrows of Equilibrium
10. Closure

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Endezzma Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat