Slayer - Tuska 2019.

Englannin suurin metallifestivaali Download tulee tiedottamaan festivaalinsa kohtalosta maaliskuuhun mennessä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.2.2021

Julkaisimme sivustollamme helmikuun 19. päivä uutisen, jossa kerroimme Ranskan suurimman metallifestivaalin Hellfestin siirtyvän vuodelta 2021 vuoteen 2022.

Hellfest olisi ollut Ranskan uuden säädöksen mukaan mahdollista järjestää viiden tuhannen ihmisen suuruisena istumatilaisuutena. Tämä ei kuitenkaan luonnollisesti ole taloudellisesti kannattava yhtälö Hellfestin mittaluokan festivaalille. Tyypillisesti Hellfestissä nähdään kesäisin 150 000 vierailijaa ympäri maailmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka rajoitukset ovatkin kevyempiä muutaman kuukauden päästä, tulee tästä taas yksi musta vuosi. Askel siihen, että 60 000 ihmistä sallitaan samalle päivälle, on tässä vaiheessa liian suuri. Emme ole yllättyneitä, sillä jo tammikuusta lähtien olemme epäilleet, että festivaalia ei kesällä järjestetä”, festivaalin perustaja ja johtohahmo Ben Barbaud kertoo Ouest France -sivustolle.

Barbaud todella kertoi tammikuussa New York Timesille epäilevänsä, että festivaalia ei järjestetä tänäkään kesänä.

Englannin suurin metallifestivaali Downloa festival on vastannut Twitterissä fanin kyselyyn festivaalin tilanteesta ja ilmoittanut aikovansa antaa lisää tietoja festivaalinsa suhteen maaliskuun 1. päivään mennessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat