Ennakkokuuntelu: Soulfallen – ”The Promise Of Hell”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.1.2012

Jyväskyläläinen dark metallia soittava Soulfallen julkaisee huomenna odotetun uuden ”The Promise Of Hell” nimeä kantavan albuminsa. Kaaoszine yhteistyössä yhtyeen kanssa tarjoaa nyt lukijoilleen mahdollisuuden viikon ajan kuunnella tämän albumin kokonaisuudessaan sivustollaan. Lue lisää kuunnellaksesi albumi sekä lukeaksesi albumin esittely kappale kappaleelta.

Soulfallen – ”The Promise of Hell” – biisiesittely:

1. ”The Birth of Newfound Death”:
Hitaalla tempolla liikehtivä ensimmäinen kappale, joka asettelee tunnelman kohdilleen. Melodinen, loppua kohden kasvava biisi. Levyn pisimpään työn alla ollut kappale, joka oli olemassa jonkinlaisessa raakamuodossa jo ”Grave New Worldin” nauhoitusten aikaan. Yhdistelee perinteisiä Soulfallen-elementtejä uusiin aineksiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2. ”Questions and Answers”:
Ärhäkkä kakkosbiisi raottaa levyn toista ääripäätä hitaan avauskappaleen jälkeen. Tämä kappale taisi olla ensimmäisenä valmiina. Tulee päälle kuin yleinen syyttäjä, sisältää mahtavan kertosäkeen ja loppuriffin aikana tukanheiluttamista on hankala välttää.

3. ”Ghosts”:
Hitaan ensimmäisen ja nopean toisen kappaleen jälkeen palataan Soulfallenille tuttuun menevään mid-tempoon. Sinfoniset ja melodiset osuudet pääsevät kappaleessa hyvin esille. Biisissä on osioita vaikka muille jakaa. Pitkällisen työstämisen tulos.

4. ”Scars Aligned”:
Melkein balladi-osastoa. Yksinkertainen, rauhallinen ja kaunis biisi. Rakentuu helkkarin kovan teemariffin ympärille. Vierailevana laulajana mukana on Annika Jalkanen. Tästä kappaleesta kuvattiin myös musiikkivideo, joka tullaan julkaisemaan levyn yhteydessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5. ”The Silence of the Storm”:
Puolenvälin etappi hengähdystauolla. Mid-tempolla sykkivä eeppisiin mittoihin yltävä paisuttelu. Sisältää melko paljon vivahteita Soulfallenin aiemmasta tuotannosta, höystettynä uudenlaisilla mausteilla. Mukana on jänniä aavikkopillejä ja norjalaista kameliratsastusta. Tämä sävellys oli valmiina ensimmäisten joukossa.

6. ”Cold Beneath the Sun”:
Toistoon, yksinkertaiseen rytmikikkailuun sekä kasvuun perustuva hyvin erilainen Soulfallen-biisi. Sisältää tuttuja elementtejä ja melodiaa mutta käännettynä hieman erilaiseen muotoon. Bassosoolo!

7. ”Dead and Dying”:
Ensimmäinen loppupuolen rymistelykaksosista. Lyhyt, ytimekäs, vihainen, menevä, Soulfallenin uudenlaista puolta esittelevä täydellinen ensimmäinen single. Sisältää pari aika sadistista kitarariffiä, c-osassa härskiä svengiä.

8. ”Bring Me My Demons”:
Viimeinen rypistys ennen viimeistä tuomiota, levyn ehkä aggressiivisin kappale. Tai ainakin nopea-tempoisin. Sisältää tahtilajin vaihtoa, muuta kikkailua ja eeppisen kertsin. Vähän akustista kitaraakin on roiskaistu kohkaamisen sekaan. Oli varmaankin viimeinen levylle valmistunut biisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9. ”At The Heart of Dying”:
Levyn ja samalla koko trilogian päätöskappale. Hidas, raskas ja surullinen 9 minuuttinen eepos, jonka myötä levy saa arvoisensa päätöksen. Kappale sisältää myös henkilökohtaisimmat koskaan kirjoittamani lyriikat. Ympyrä sulkeutuu ja kirja suljetaan viimeisten akustisten kitaroiden jäädessä viipyilemään hämyisinä. Näin.

Ennakkokuuntelu on päättynyt!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3 comments on “Ennakkokuuntelu: Soulfallen – ”The Promise Of Hell””

  1. Arto Mäenpää

    Loistava albumi!

  2. niko glad

    tosi kova albumi

  3. JJ

    Varmasti vuoden kovimpia lättyjä vaikka ollaankin vasta tammikuussa menossa.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat