Ennio Morriconen Helsingin konsertti peruuntuu

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 14.3.2016

ennio morriconeItalialainen säveltäjälegenda Ennio Morricone joutuu perumaan lähes loppuunmyydyn konsertin Helsingin Hartwall Arenalla keskiviikkona 23.3.2016 sekä samalle viikolle sovitun esiintymisensä Moskovassa. Artisti kärsii parhaillaan vakavista alaselän kivuista, ja Morriconen lääkäri on määrännyt hänet kahdeksan viikon vuodelepoon.

Hartwall Arenan -konsertin lipunmyynti on toistaiseksi keskeytetty. Tapahtuman järjestäjät ja Ennio Morriconen edustajat selvittävät parhaillaan korvaavan konsertin mahdollisuutta marraskuulle 2016. Pyrkimyksenä on julkistaa uusi päivämäärä 23.3.2016 mennessä.

Mikäli uusi konserttipäivä järjestyy, käyvät alkuperäiset liput myös korvaavalle päivälle sellaisinaan. Mikäli korvaava konserttipäivä ei sovi, voi liput palauttaa uuden päivämäärän julkistamisen jälkeen ostopaikkaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maestro Morriconen terveiset: ’Olen pahoillani, että joudun tuottamaan pettymyksen arvoisille yleisöilleni. Jos olisi ollut edes pieni mahdollisuus, että olisin voinut matkustaa, en olisi missään tapauksessa perunut konserttejani, mutta tässä tilanteessa tämä on ainoa vaihtoehto. Toivon pääseväni Helsinkiin ja Moskovaan myöhemmässä vaiheessa, koska olin kovasti odottanut matkaa luoksenne. Haluan kuitenkin painottaa, että esiinnyn suunnitelmien mukaisesti myöhemmissä kevään konserteissa Pariisissa, Oxfordissa ja Gentissa.’

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat