Europe - Tuska 2018

Ensimmäisen Raasepori Festivaalin ennakkoliput vietiin käsistä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.1.2019
Europe – Tuska 2018

Loppuvuodesta uutisoitu uusi kaupunkitapahtuma Raasepori Festivaali vapautti myyntiin ennen joulua early bird -hintaiset ennakkolippunsa, joiden perjantaina päättynyt myynti on yllättänyt kaikki osapuolet.

”Täytyy sanoa, että olemme enemmän kuin tyytyväisiä, lippuja on myyty kokonaisuudessaan yli 2500 kappaletta, 40 prosenttia koko tapahtuman kapasiteetista. Se on tässä kohtaa enemmän kuin hyvin, vertaa sitä missä päin tahansa Suomea järjestettävään uuteen tapahtumaan”, kertoo tapahtuman toinen promoottori Kalle Keskinen.

Yli 20 miljoonaa levyä myynyt Europe, Ruotsin suosituimpiin artisteihin lukeutuva Lisa Ekdahl ja viime kesänä Ratinan stadionin täyttänyt Popeda saavat kesäkuun 29. päivänä Bulevardin puistossa seuraksen juuri uuden albuminsa äänitykset purkkiin saaneen Michael Monroen, aiemmin tänä vuonna Vain elämää -sarjassakin nähdyn Arttu Wiskarin sekä tänä vuonna debyyttialbuminsa 20-vuotisjuhlia viettävän comeback-komeetan Ville Pusan. Päivän avaa paikallinen Billnäs Music Factory.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kalle Keskisen ja Raaseporin oman pojan Petteri Ahomaan mobilisoima tapahtuma on saanut myös eri yhteistyökumppanit liikkeelle, ja myös Raasepori on aktiivisesti mukana tapahtuman järjestämisessä. Tapahtuman järjestäjät tekevät myös tiivistä yhteistyötä muun muassa kaupungin käsipallosuuruuden BK-46:n kanssa.

“Kävin viime viikolla BK-46:n käsipallo-ottelussa, ja kyllähän festivaali näyttää nyt olevan kaikkien huulilla. Myös pääkaupunkiseudulta on tullut paljon kyselyitä, joten pikkupojasta saakka ollut unelma on realisoitumassa ikimuistoiseksi tapahtumaksi. Loud’n Liven kokenut organisaatio takaa sen, että syksyllä ei tarvitse kävellä pää puserossa. Pikkuhiljaa olen ja alkanut hahmotella seuraavan kesän esiintyjälistaa”, Ahomaa kertoo.

”Raaseporin kaupungille tällainen festivaali on erittäin tervetullut. Se elävöittää ihanaa kaupunkiamme, ja toivottavasti tästä tuleekin jokavuotinen tapahtuma”, ensimmäisen vuoden kovaa artistikattausta kiittelevä Raaseporin kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvist toteaa tyytyväisenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jokavuotiseksi perinteeksi suunnitellun festivaalin takaa löytyy Loud`n Live Promotions, joka on yksi Suomen suurimpia kotimaisia yksityisiä ohjelmatoimistoja, joka järjestää konsertteja sekä festivaaleja. Viime kesänä Loud’n Live toteutti muun muassa Santanan konsertin Kaisaniemen Puistossa, Ritchie Blackmore’s Rainbown, Sir Ringo Starrin ja Pet Shop Boysin konsertit sekä festivaaleja, kuten Wasa Open Airin Vaasassa, Kainuun Musiikkijuhlat Kajaanissa, Saaristo Open -tapahtuman Kaarinassa sekä 15 vuotta täyttäneet Seinäjoen Vauhtiajot.

Luetuimmat

Uusimmat