Ensin tuli Raskasta Joulua, nyt tulee Raskasta Iskelmää

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.5.2019

Raskasta Joulua -projekti on ollut jo vuosien ajan talvien piristys, mutta nyt sama porukka aktivoituu Raskasta Iskelmää -projektin myötä myös kesäkuukausiksi.

Mä elän vieläkin” on 31.5. julkaistava uusi Raskasta Iskelmää -single. Lisää raskaalla kädellä sovitettuja iskelmäklassikoita saadaan 14.6. kokonaisen albumillisen verran, ja biiseistä päästään nauttimaan tänä kesänä myös livenä lukuisilla kesäfestareilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raskasta Iskelmää -projektin tuottaja Erkka Korhonen kertoo seuraavaa:

”Perimmäinen idea tähän projektiin tuli Raskasta Joulua -faneiltamme. Kuulimme useasti kysymyksen: ’Voisitteko tehdä jotain samanlaista mitä kehtaisi kuunnella ympäri vuoden?’ Ymmärrän hyvin, että joululaulujen tykittäminen juhannusillassa ei välttämättä istu kaikkien huumorintajuun, joten arvelimme, että kysyntää olisi. Iskelmäkatalooki tuntui erittäin sopivalta lähtökohdalta uudelleensovittamiselle. Siellä on paljon hienoja biisejä Suomesta, Euroopan maista ja Amerikan mantereilta. Mukavana lisänä tämä projekti tarjoaa mahdollisuuden keikkailla kesäfestareilla!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tutuista Raskasta Joulua -solisteista mukana ovat Tony Kakko, Ville Tuomi, Antti Railio, Tommi ”Tuple” Salmela, Kimmo Blom, JP Leppäluoto ja Antony Parviainen. Albumilla kuullaan myös Marco Hietalaa, joka ei kuitenkaan ehdi soolokiertueensa vuoksi Raskasta Iskelmää -keikoille.

Raskasta Iskelmää -kiertue nähdään tänä kesänä seuraavilla paikkakunnilla:

8.6. IskelmäKesä Turku
JP Leppäluoto, Tony Kakko, Antti Railio

15.6. IskelmäKesä Lahti
JP Leppäluoto, Tony Kakko, Ville Tuomi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

21.6. Himos Juhannus
JP Leppäluoto, Antti Railio, Antony Parviainen

22.6. PowerParkin Juhannus
JP Leppäluoto, Antti Railio, Antony Parviainen

28.6. IskelmäKesä Pori
JP Leppäluoto, Ville Tuomi, Kimmo Blom

29.6. Himos / Iskelmä Festivaali
JP Leppäluoto, Ville Tuomi, Kimmo Blom

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5.7. IskelmäKesä Tampere
JP Leppäluoto, Ville Tuomi, Antti Railio

6.7. Hämeenlinna / Wanaja Festival
JP Leppäluoto, Ville Tuomi, Antti Railio

11.7. Suomipop Festivaali Jyväskylä
Ville Tuomi, Antony Parviainen, Antti Railio

12.7. IskelmäKesä Rovaniemi
Antti Railio, Antony Parviainen, Ville Tuomi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

13.7. Suomipop Festivaali Oulu
Antony Parviainen, Ville Tuomi, Kimmo Blom

19.7. Tampere / Tammerfest
JP Leppäluoto, Tuple Salmela, Kimmo Blom

20.7. IskelmäKesä Hyvinkää
JP Leppäluoto, Tuple Salmela, Kimmo Blom

26.7. IskelmäKesä Espoo
JP Leppäluoto, Tuple Salmela, Antony Parviainen

26.7. Turku / DBTL
JP Leppäluoto, Tuple Salmela, Antony Parviainen

27.7. Kuopiorock
JP Leppäluoto, Tuple Salmela, Antony Parviainen

2.8. IskelmäKesä Kouvola
JP Leppäluoto, Kimmo Blom, Tuple Salmela

2.8. Forssa / Holjat
JP Leppäluoto, Kimmo Blom, Tuple Salmela

3.8. Kemi / Satama Open Air
JP Leppäluoto, Tony Kakko, Kimmo Blom

9.8. IskelmäKesä Joensuu
JP Leppäluoto, Antti Railio, Tuple Salmela

17.8. IskelmäKesä Lappeenranta
JP Leppäluoto, Ville Tuomi, Kimmo Blom

24.8. Oulu / Kuuska Soi
JP Leppäluoto, Tuple Salmela, Antony Parviainen

www.facebook.com/raskastajoulua

Luetuimmat

Uusimmat