Of Mice & Men -promokuva 2016

Entinen Of Mice & Men -solisti Austin Carlile kertoo jatkavansa musiikin tekemistä

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 19.7.2018
Of Mice & Men -promokuva 2016

Yhdysvaltalaisen metalcore-yhtye Of Mice & Menin perustaja ja laulaja Austin Carlile joutui jättämään yhtyeensä terveydellisistä syistä vuonna 2016. Nyt vaikeasta Marfanin syndroomasta kärsivä Carlile on julkaissut Instagramissa kuvan Marfan Foundation’s Annual Family Conference -tilaisuudesta. Kuvaan hän on kirjoittanut pitkän oheistekstin, jossa hän kertoo aikeistaan palata musiikin pariin taukonsa jälkeen. Carlile kirjoittaa:

”Marfanin syndrooma on muuttanut elämääni enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Rakastan olla osana yhteisöä, jonka ihmiset oikeasti ymmärtävät, millaista on elää joka päivä kroonsen sairauden kanssa, ja millaista on kestää kroonista kipua. Tämä on vahva yhteisö täynnä teinejä, nuoria aikuisia, vanhempia ja jopa sellaisia työntekijöitä, joista on tullut minulle kuin perhe näiden vuosien aikana.”

Carlilen julkaisu keräsi lukuisia kommentteja faneilta. Muutamiin kommentteihin Carlile vastasi suunnitelmistaan palata lähiaikoina musiikin pariin. Eräs kommentoija ilmaisi toiveensa nähdä Carlile jälleen musiikkihommissa, johon hän vastasi: ”Erilainen skene. Erilaista musiikkia. Mutta se tulee tapahtumaan”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eräs fani kysyi, milloin Carlilen työstämää uutta materiaalia päästään kuulemaan? Siihen laulaja vastasi, että ”uutta materiaalia on luvassa ’lähikuukausina'”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

View this post on Instagram

A post shared by Austin Carlile (@austincarlile)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat