Entombed / Ghoul Patrol, 5.10.2012 Virgin Oil @ Helsinki

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 7.10.2012

Helsinki ja lokakuu. Jengiä vituttaa ikuinen sade ja pimeys, mutta Virgin Oil tarjoaa hiukan piristystä tunnelmaan. Molemmat yhtyeet on tosin nähty jo kertaalleen tänä vuonna, mutta siitä viis. Oman henkilökohtaisen jännityksen keikalle lähtöön toi myös se, että kauniimman puoliskoni kuuluisa ”laskettu aika” sattui samaksi päiväksi. Siitä sitten otettiin kamera toiseen käteen, puhelin toiseen ja nenä kohti Virgin Oilia.

Lauteita lämmitellyttä Ghoul Patrolia oli tällä kertaa huomattavasti mukavampi katsoa kuin aikaisemmin Nosturin keikalla. Ei se aina ole pelkästään yhtyeestä kiinni, se nyt vaan on niin, että tyhjälle salille soittaminen oli taannoisella Nosturin keikalla kovin tylsän näköistä. Virgin Oilissa oli sen sijaan jo lämppäriä kertynyt katsomaan mukava määrä ihmisiä.

Yhtyeen livesetti koostui suurimmaksi osaksi luonnollisestikin debyyttialbumin materiaalista, mutta livenä kuultiin myös uusi rouhea biisi ”Messiah Of The Death” (toim. huom: biisin nimi ei välttämättä ole täysin oikein). Energiaa riitti ja yleisö kiitti, tosin encoren puuttuminen jäi loppupeleissä hiukan ihmetyttämään. Joka tapauksessa Ghoul Patrol täytti tehtävänsä, mikä sille oli omien sanojenkin mukaan yksi unelmien täyttymys: lauteiden lämmitys Entombedille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keikkajärjestäjälle oli ilmeisesti pieni yllätys, kuinka paljon väkeä vetää liikkeelle legenda nimeltä Entombed. Juomatiskit ruuhkautuivat pahasti, ja jono sisälle oli parhaimmillaan monta kymmentä metriä, mutta eivätköhän kaikki halukkaat päässeet katsomaan tuota death’n rollin riemujuhlaa, toivon mukaan ainakin.

Jos Entombed oli jo Steelfestin hyisevässä illassa kova, Virgin Oilissa se oikeastaan todisti, miksi se on legenda. Yhtye rokkasi biisi toisensa perään, ja setissä kuultiin ”Left Hand Path”, ”Masters Of Death”, When In Sodom,” Chief Rebel Angel”, Night Of The Vampire”, “Out Of Hand” ja “Supposed To Rot” -biisien kaltaisia klassikoita.

Ehdottomasti parasta tapahtumassa oli kuitenkin yhtyeen ja yleisön välinen läheisyys. Yritettyäni kuvata  jotain eturivissä parin ensimmäisen biisin ajan tulin siihen lopputulokseen, ettei ehkä kannata jatkaa pidempään. Meno oli nimittäin alusta asti melko villiä, ja ylälauteilta todistettuna voi kertoa, että Enskan aiheuttamaa stagedaivauksen ja moshpittien määrää on harvoin nähty. Vaikka itse olenkin vanha ja väsynyt, niin nautin täysin rinnoin näkemästäni.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joku voisi tietysti kertoa L-G Petroville, ettei kaljan tarjoaminen yleisölle ole kovinkaan fiksua, kun meillä täällä holhousvaltiossa saattaa olla järjestysmies kimpussa samoin tein. Tällä kertaa taisi kuitenkin käydä niin, että järjestyksenvalvojilla oli ihan riittävästi työtä pitäessään ylimääräisiä henkilöitä poissa lavalta.

Joka tapauksessa Entombed L-G Petrovin johdolla antoi pienen näpäytyksen kaikille niin sanotuille ”rokkitähdille” näyttäessään, kuinka keikka hoidetaan. Eikä bändin nokkamies tahtonut poistua lavalta edes kolmen encorenkaan jälkeen vaan jäi juttelemaan mukavia ihmisten kanssa. Näin se homma pitää hoitaa, jos haluaa yleisön puolellensa!

Verta, hikeä, yksi musta silmä ja helvetin loistavaa death’n rollia – siitä oli oma perjantainen reissuni Helsinkiin tehty. Eikä se jälkikasvukaan onneksi ehtinyt pilaamaan show’n katsomista, tulee sitten paremmalla ajalla.

Teksti & kuvat: Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat