Epäpyhää Kristusta pilkkaavaa mustaa metallia – arviossa kotimaisen Azazelin kolmas taidonnäyte ”Aegrum Satanas Tecum”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 9.10.2021

Mäntän seuduilta tuleva, kohta kolmekymppistä juhlistava Azazel on kotimaisen black metal -piireissä nimi, josta ei pahemmin tarvitse tarkemmin analyysia kirjoittaa. Kaikille seuraajille ja ylipäätään skenessä pyöriville on selvää pässin lihaa, mistä kyseinen demoni on veistetty. Ensisijaisesti tulevaisuus on avoin, ja nyt, kerta Lord Satanachian johtamalta bändiltä on uutta levyä tulossa, on aika hyvä katsastaa nykyinen tilanne.

”Aegrum Satanas Tecum”-nimeksi kirottu kolmas kokopitkä on kieltämättä jopa ennakko-odotusten perusteella juuri sellaista kauraa, mitä on osannut odottaa. Se ei ole kaunista, kikkailuilla rakennettua musisointia, vaan rujoa, likaista ja rehellistä mustaa metallia. Sanoma on tapaansa mukaisesti Jessen pilkkaamista, Saatanan ylistämistä ja enkelten raiskausta koko rahan edestä. Eipä mitään muuta erityisen ihmeellistä, mutta pääasiassa saadaan, mitä osataan odottaa.

Levyn kappaleet itsestään ovat osittain mielekästä kuunneltavaa, muttei millään tavalla tajunnanräjäyttävää. Tärpeiksi osuvat intron jälkeen lähtevä ”Jesus Christ Impotent Rotting Saviour” ja albumin puolen välin tiennoilla soiva ”I Worship Him”. ”Incubus Rises Again” vaikuttaa osittain mainiolta puraisulta, mutta jatko-osana muodostuva ”Succubus, My Infernal Vampire Spirit” kuulostaa hieman samanlaiselta, mitä edellinen rykäisy. Viimeinen raita ”In Nomine Dei Nostri Satanas” on sitten vanhaa klassikkoa Azazelin ensimmäiseltä demolta, mutta päivitetyillä soundeilla ja menolla. Toisinaan tuoko kappale sitten mitään uutta tälle levylle, se on aika lailla makuasia. Ideana tuoda kyseinen kappale levylle on arvostettava ele, sillä se on kunnianosoitus ja muisto edesmenneelle alkuperäisjäsenelle Samiazalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Azazelin epäpyhä kolmas pitkäsoitto ”Aegrum Satanas Tecum” kuulostaa juuri siltä, mitä osaa yhtyeeltä odottaa. Yhtä paheksuttavan ja vihan täyttämälle tasolle albumi ei yllä, mitä vuoden 2015 edellinen julkaistu ”Witches Deny Holy Trinity” on. Vastaavanlaista lisuketta olisin kaivannut julkaisulta, mutta tällaisenaan ”Aegrum Satanas Tecum” on kuitenkin hyvää tavaraa.

7½/10

 

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Invocation (Hail the Ancient Ones)
2. Jesus Christ Impotent Rotting Saviour
3. Welcome to Church Bizarre
4. I Worship Him
5. Demons Attack the Nun’s Chapel (Aegrum Satanas Tecum)
6. Incubus Rises Again
7. Succubus, My Infernal Vampire Spirit
8. In Nomine Dei Nostri Satanas

Azazel Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat