”Erikoiset ajat vaativat erikoisia järjestelyitä”: Bring Me The Horizonin Oliver Sykes kertoo bändin tulevan albumin kirjoittamisesta koronakaranteenissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.5.2020

Englantilainen elektronista rockia soittava Bring Me The Horizon työstää parhaillaan musiikkia tulevaa, toistaiseksi nimeämätöntä albumiaan varten. Bändi oli albumin kimpussa jo hyvässä mallissa, mutta koronaviruksen myötä levyn tekeminen keskeytyi hetkellisesti. Bändi joutui jättämään ajatuksen perinteisestä levyntekoprosessista, jossa yhtye kirjoittaisi yhdessä kappaleita kosketinsoittaja Jordan Fishin kotona.

Nyt yhtye on julkaissut YouTubessa videon, jossa se kertoo, kuinka luova prosessi muuttui koronaviruksen myötä mutta kuinka yhtye kuitenkin nykypäivän tekniikan avulla pystyy jatkamaan levyn tekemistä karanteenissa. Voit katsoa mielenkiintoisen videon tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat