Rannekkeiden lisäksi raivoa on aiheuttanut oluen puute festareilla.

Espanja aikoo avata maan koronaviruksen aiheuttamia rajoituksia asteittain – pienet sisä- ja ulkokonsertit pian mahdollisia maassa?

Kirjoittanut Jani Lahti - 1.5.2020

Espanjan hallitus aikoo avata maata vaiheittain koronaviruksen aiheuttamista rajoituksista ja sallia ensialkuun kolmenkymmenen hengen yleisötilaisuudet sisätiloissa vähintään 90 hengen venueissa alkaen 11. toukokuuta. Tuolloin lisäksi 200 henkilön ulkoilma-tapahtumat tullaan sallimaan maassa sillä poikkeuksella, että välttämätöntä etäisyyttä tapahtumiin osallistuvien ihmisten välillä on noudatettava ja tapahtumien tulisi olla istumapaikoitettuja.

Kulttuuritapahtumien rajoituksia tullaan höllentämään maassa vaiheittain kahden viikon välein touko-kesäkuun ajan. Ensimmäinen ns. ”0-vaihe” on jo alkanut ja kestää siis 11. toukokuuta asti. Toinen vaihe, jonka olisi määrä alkaa ensimmäisen vaiheen jälkeen 25. toukokuuta, sallisi jo 50 ihmisen sisätiloissa järjestettävät tilaisuudet sekä 400 henkilön ulkoilmatapahtumat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmas vaihe, jossa rajoituksia löysättäisiin, alkaisi Espanjassa 8. kesäkuuta, jolloin etenkin yökerhojen ja baarien sallittaisiin olevan auki sillä poikkeuksella, että ne saisivat täyttyä vain kolmasosan verran kapasiteetistaan, kertoo musiikkisivusto NME uutisissaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat