Euge Valovirta julkaisi koskettavan biisin edesmenneelle ystävälle

Kirjoittanut Johanna Ania - 6.1.2021

Euge Valovirta (Red Wolf, Cyhra) julkaisi ”A Song for an Absent Friend” -nimisen kappaleen YouTube-kanavallaan. Valovirta kertoo ajatuksista kappaleen takana:

”Kappale on Alexille mutta myös kaikille edesmenneille ystävilleni. Ja vaarilleni, joka nukkui pois vähän aikaa siten. Biisi sai itse asiassa alkunsa vaarini kuoleman jälkeen mutta palasin siihen nyt, koska tuntui, että mun on saatava soittaa tunteeni ulos. Viimeistelin kappaleen, minkä jälkeen kuvasin itseni soittamassa soolokeihään. En ehkä osaa selittää sanoin, mutta kitaran soittaminen lohduttaa vaikeinakin aikoina. Emme olleet Alexin kanssa sydänystäviä mutta aina, kun me nähtiin, meillä oli tosi hauskaa – oli se sitten vierailut toistemme albumeilla, yhteiset kitaraklinikat, satunnaiset keikat tai vain yhdessä vietetty aika. Alexi oli yksi empaattisimmista, nöyrimmistä ja hienoimmista ihmisistä, jonka olen koskaan tavannut. Tuntuu niin epäreilulta, ettei hän ole enää luonamme.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat