Europe ja Mustasch kahdelle keikalle Suomeen joulukuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.8.2012

Ruotsalaisbändit Europe ja Mustasch saapuvat Suomeen kahdelle keikalle. Keväällä kehutun ”Bag of Bones” -albumin julkaissut Europe nähdään torstaina 20. joulukuuta Oulun Teatriassa ja seuraavana iltana Helsingin The Circus-klubilla. Molempina iltoina lämmittelijänä toimii Mustasch. Keikkojen lipunmyynti alkaa torstaina 30. elokuuta.

Melodista hardrockia soittava Europe tuli tunnetuksi ennen kaikkea megahitistään ”The Final Countdown”. Suosionsa huipulla ollut yhtye vetäytyi julkisuudesta vuonna 1991, mutta teki menestyksekkään comebackin vuonna 2004. Siitä lähtien yhtye on julkaissut säännöllisesti uutta materiaalia, uusin levy “Bag of Bones” näki päivänvalon huhtikuussa. Kehuja kriitikoilta kerännyt ”Bag of Bones” tarjoaa aikaisempaa ärhäkkäämpää soundia sekä blues-vaikutteita, ja albumin nimikkoraidalla vieraileekin bluesrock-kitaristi Joe Bonamassa. Levyn ensimmäinen single ”Not Suppose To Sing The Blues” on soinut tiuhaan suomalaisilla radiokanavilla. Uusi single ”Firebox” on juuri jaettu radioille.

Sekä Oulussa että Helsingissä illan avaa ruotsalainen Mustasch, joka nähtiin keväällä Suomessa kolmella keikalla, mm. loppuunmyydyllä Tavastialla. Vuonna 1998 perustettu bändi on julkaissut kuusi albumia, myynyt loppuun kiertueita Skandinaviassa ja kiertänyt Motörheadin ja Volbeatin kanssa Euroopassa, saanut neljä Grammis-ehdokkuutta sekä 2 Grammis-palkintoa. Bändin tuorein albumi ”Sounds Like Hell, Looks Like Heaven” julkaistiin alkuvuodesta. Viimeksi Mustasch nähtiin Suomessa kesän Ruisrockissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
EUROPE (SWE), MUSTASCH (SWE)

Torstai 20.12.2012 Oulu, Teatria
Ovet klo 20, ikäraja K-18

Perjantai 21.12.2012 Helsinki, The Circus
Ovet klo 20, ikäraja K-18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin to 30.8.2012 klo 9
?Oulu: 38 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi
Helsinki: 39 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi. Ovelta 42 euroa, mikäli lippuja on jäljellä?

Luetuimmat

Uusimmat