Frank Carter & The Rattlesnakes - Tuska 2019.

Event Safety Alliancen julkaisemien turvallisuusohjeiden mukaan moshaamista ja yleisösurffausta ei suositella sosiaalisen eristämisen aikana

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 13.5.2020
Frank Carter & The Rattlesnakes – Tuska 2019.

Koronavirusepidemian jyllätessä maailmalla on vielä epäselvää, milloin konsertteja ja muita yleisötapahtumia on taas turvallista järjestää. Se ainakin on tällä hetkellä selvää, että esimerkiksi Suomen hallituksen antamien säädösten mukaan suurien yleisötapahtumien järjestäminen ei ole suotavaa heinäkuun loppuun saakka. Hallitus aikoo kokoontua viimeistään kesäkuun alussa neuvottelemaan jatkosta.

Voittoa tavoittelematon järjestö, Event Safety Alliance eli ESA, johon kuuluu myös lukuisia tapahtuma-alan ammattilaisia, on kuitenkin julkaissut käsikirjan auttamaan niitä toimijoita, jotka päättävät avata konserttipaikkansa maailmalla vielä silloin, kun sosiaalinen eristäytyminen on voimassa. ESA huomauttaa, että käsikirjan ei ole tarkoitus tarjota ainoaa oikeaa ohjeistusta, ja että se ei välttämättä ole sovellettavissa kaikkialla maailmassa, koska koronavirus vaikuttaa maailmassa eri tavalla, ja tapahtumapaikkoja on erilaisia niin luonteeltaan kuin kooltaankin. Näin ollen suomalaisten tapahtumajärjestäjien kannattaa myös luonnollisesti itse käyttää harkintaa lain, viranomaisten ja asiantuntijoiden antamien ohjeiden ja säädösten perusteella.

ESA:n ohjeistuksen mukaan esimerkiksi metallikonserteille tyypillinen moshaaminen ja yleisösurffaus eivät ole suositeltavaa toimintaa, koska ne rikkovat turvavälejä ja sosiaalisen eristäytymisen periaatetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Joitakin selkeitä muutoksia on tarpeen tehdä silloin, kun istumapaikattomat tapahtumapaikat avaavat jälleen ovensa. Asiakkaat eivät voi seistä lavan edessä kuten ovat tottuneet, ja moshaaminen sekä yleisösurffaaminen ovat sosiaalisen eristäytymisen rikkomista, joka tulee kieltää tässä pandemian vaiheessa. Myös käytäviä, tupakointipaikkoja ja sellaisia alueita, joissa asiakkaat kokoontuvat, tulee valvoa, ja niissä tulee noudattaa hygieniaohjeita.”

Käsikirja ohjeistaa esimerkiksi käyttämään roudarinteippiä, viirejä ja sulkukartioita lattialla merkitsemään turvavälejä. Lisäksi ohjeistuksen mukaan on suotavaa, että työntekijät valvovat avoimia alueita niin, että asiakkaat saavat informaatiota, ja että hygieniaa noudatetaan. Alkoholin ja ruoan myymiseen ESA ohjeistaa käyttämään mahdollisimman paljon esimerkiksi elektronisia ruokalistoja ja vähentämään tiskin takana seisovan henkilökunnan määrää. Baarihenkilökunnan tulee ohjeistuksen mukaan käyttää kasvomaskia ja hansikkaita tarjoillessaan tuotteita.

Myös bändeille tärkeän oheistuotemyyntiin on annettu joitakin ohjeistuksia. ESA:n mukaan tuotteiden tulisi olla nähtävissä etukäteen sähköisessä muodossa joko verkkosivuilla tai erillisessä kännykkäapplikaatiossa niin, että asiakkaat voivat tilata tuotteet etukäteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ohjeistusten ESA katsoo toimivan, mikäli tapahtumajärjestäjät ja keikkapaikat ilmoittavat asiakkailleen niistä etukäteen, ja vaativat niiden noudattamista ehtona tapahtumiin osallistumiselle. ESA huomauttaa ohjeistuksessaan, että vaikka laki sallisikin jossakin konserttipaikkojen avaamisen, se ei tarkoita sitä, että se olisi välttämättä paras mahdollinen ratkaisu toistaiseksi.

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat