Everloren debyyttialbumi on energinen ja pätevä power metal -kiekko

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 3.6.2020

Kotimainen power metal -yhtye Everlore julkaisee debyyttialbuminsa pitkällisen kypsyttelyn jälkeen. Vuonna 2013 perustettu bändi ei ole turhia kiirehtinyt, sillä kuluneiden vuosien varrella julkaisukatalogi on täydentynyt vain muutamalla digisinkulla. Nyt bändin diskografia saa oivallisen lisäyksen, sillä Everloren ensimmäinen täyspitkä on ihan pätevä power metal -platta.

Musiikillisesti Everlore ei lähde keksimään pyörää uudelleen, sillä yhtyeen materiaali on peruskamaa jokaiselle, jolle power metal on jollain tavalla tuttua. Bändin musiikissa on kuultavissa sävyjä Gamma Rayn ja Stratovariuksen voimametallipoljennosta sekä Iron Maidenin musiikista – erityisesti kitarapuolella. Everlore sekoittelee tarttuvista melodioista sekä menevästä power metal -tykittelystä varsin maistuvan musiikkikimaran täynnä erilaisia tunnelmia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Reilu kolmevarttinen ja 11 kappaletta sisältävä “Everlore” on viihdyttävä kokonaisuus. Siitä on suurimmalta osin kiittäminen värikästä biisikattausta, josta löytyy monenlaista kuultavaa. Pirteästi riffittelevä ”Race For The Sun”, hardrock-viboja kitarapuolella tarjoava “Stranger Skies”, rauhallisempaa ilmaisua esittelevä “Bleeding Land” ja akustinen tunnelmapala “Foreword” ovat hienoja esimerkkejä siitä runsaudesta, mitä Everlore debyytillään tarjoaa. Vaikka pääpaino on komeissa melodioissa ja napakasti takovassa voimametallissa, on reseptiä lihotettu miellyttävällä tavalla eri suuntiin. Laadultaan albumi voisi olla kuitenkin jämäkämpi. Kiekon parhaimpiin vetoihin lukeutuvat vedot ”Fear Of Tomorrow” sekä ”Here Be Dragons” eivät saa seurakseen kuin muutaman kappaleen, jotka vievät samalla tavalla mennessään. Sen lisäksi musiikkiin kaipaisi myös ripauksen rehellistä tekemisen meininkiä, sillä albumilta uupuu se vauhdin hurma, jota power metal vaatii toimiakseen kunnolla.

Kokonaisuutena “Everlore” on kaikesta huolimatta pätevä paketti. Kiekko sisältää pääosin perusvahvaa voimametallia, joka ei ehkä räjäytä päätä, mutta joka on toteutettu riittävän mallikkaasti. Jos sävellyksiin ja yleiseen tekemiseen saadaan jatkossa lisää potkua, on Everlorella hyvät mahdollisuudet luoda kokonaisuutena toimiva power metal -kiekko. Suunta tuntuu kuitenkin olevan oikea, sillä puutteistaan huolimatta “Everlore” on miellyttävää kuunneltavaa.

6-/10

Kappalelista:
1. Here Be Dragons
2. Stranger Skies
3. Fear Of Tomorrow
4. Imaginary Throne
5. Innocence
6. The Poet
7. Race For The Sun
8. Brighter Tomorrow
9. Bleeding Land
10. Foreword
11. The Book Of My Tales

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat