Every Time I Die julkaisi kahden kappaleen verran uutta materiaalia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 8.12.2020

Yhdysvaltalainen hardcore punk -yhtye  ilahduttaa fanejaan vihdoin julkaisemalla uutta musiikkia. Bändi pisti juuri nimittäin pihalle peräti kaksi uutta kappaletta. Tuplasinglellä kuullaan kappaleet ”A Colossal Wreck” sekä ”Desperate Pleasures”.

Yhtye on työstänyt kaikessa rauhassa uutta studioalbumiaan yhdessä tuottaja  Will Putneyn kanssa, joka tunnetaan esimerkiksi työstään muun muassa Thy Art Is Murderin ja Terrorin kanssa. Tulevan levyn musiikkia on ehditty soittaa jo jonkin verran yhtyeen konserteissa, mutta itse albumin julkaisu saa odottaa bändin itsensä mukaan siihen asti, että kiertueelle lähteminen on taas mahdollista pandemian hellitettyä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat