Ex-Of Mice & Men -solisti Austin Carlile raiskaussyytösten kohteena: bändi kommentoi entiseen laulajaansa kohdistuvia syytöksiä

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 10.6.2020
Austin Carlile

Metalcore-yhtye Of Mice & Menissa vuodesta 2009 vuoteen 2016 solistina toiminut Austin Carlile on joutunut vakavien raiskaussyytösten kohteeksi. Syytökset on tuonut sosiaalisessa mediassa esille Caitlyn Stiffler -niminen henkilö, jonka mukaan yli 15 naista on kertonut tarinansa uutissivusto Alternative Pressille koskien Carlilen tekemiä raiskauksia. Stiffler kuitenkin syyttää Alternative Pressia näiden tietojen julkaisematta jättämisestä ja asiasta vaikenemisesta.

”Hyvä Alternative Press,

muistatteko, kun yli 15 tyttöä jakoi heidän tarinansa teille koskien tätä sarjaraiskaajaa? Koska minä muistan. Minä olin yksi heistä. Nyt te ette pelkästään julkaise hänen älyttömyyksiään [sivustollanne], vaan haluatte laittaa hänen nimensä Jeesuksen nimen viereen? Ei, se ei ole hyväksyttävää. Alternative-yhteisö on seurannut teitä jo vuosia. Olen seurannut teidän juttujanne läheltä aina lukiosta asti ja katsonut, kuinka taiteilijaystäväni ovat sivuillanne. Se, että te otitte yhteyttä minuun jakaaksenne tarinani siinä toivossa, että niin ei pääsisi käymään muille tytöille, tuntui unelmalta. Vihdoin oli jotain, mitä voin tehdä, ottaen huomioon, että viranomaisten mukaan ei olisi mitään muuta odotettavissa ilman fyysisiä todisteita. En ikinä uskonut, että kukaan uskoisi minuun tai ottaisi tätä vakavasti, mutta sitten teidän lehtenne pyysi meitä jakamaan tarinamme”, Stiffler aloittaa kirjoituksensa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Stifflerin julkaiseman kirjoituksen esittämien väitteiden mukaan Carlile ei pelkästään ole raiskannut naisia, vaan että hän olisi myös jahdannut alaikäisiä tyttöjä hyödyntäen asemaansa musiikkibisneksessä. Syyksi sille, miksi Alternative Press ei koskaan julkaissut alkuperäistä väitettyä juttua raiskaustapauksista, on Stifflerin mukaan se, että lehti pelkäsi oikeustoimia Carlilen suunnalta.

”Hän ei ainoastaan raiskannut tyttöjä enemmän kuin mitä moni varmasti edes tietää, vaan hän jahtasi alaikäisiä tyttöjä käyttäen hyödykseen asemaansa musiikkibisneksessä. Hän uhkasi teitä oikeushaasteella, ja te peräännyitte. Ymmärrän sen; kuka haluaisi olla siinä osallisena, kun voi valita päinvastoin? Se oli teidän valintanne – valinta, jota kellään meistä ei ollut. Me emme vain voi antaa olla ja unohtaa. Minä olisin henkilökohtaisesti toivonut, että te edes lakkaatte kirjoittamasta hänestä. Olin selvästi väärässä toivoessani sitä.”

Alternative Press jakoi eilen sosiaalisessa mediassa kirjoituksen, jossa lehti vahvistaa jättäneensä raiskaussyytöksistä uutisoinnin taannoin vedoten oikeudellisiin syihin. Media kuitenkin vakuuttaa tarttuvansa juttuun uudestaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Oikeudellisista syistä koskien Austin Carlileen kohdistettuja syytöksiä, emme voineet julkaista juttua sellaisena kuin se oli kerrottu. Koska olemme naisjohtoinen, HLBT+ -rikas toimitus, aiomme avata jutun uudelleen ja etsiä ne vastaukset, joita etsitte. Emme hyväksy mitään näistä syytöksistä ja tämä tarina tulee kuulluksi”, media kirjoittaa Facebookissa.

Austin Carlile ei tämän uutisen kirjoittamishetkellä ole kommentoinut syytöksiä julkisesti, mutta sen sijaan miehen entinen yhtye Of Mice & Men on ottanut asiaan kantaa sekä omassa sosiaalisessa mediassaan että kitaristi Alan Ashbyn kautta. Omassa tiedotteessaan yhtye kertoo saaneensa tietää koko asiasta ensimmäistä kertaa Stifflerin kirjoituksen kautta, ja että yhtyeellä ei ole ollut osaa alkuperäisen Alternative Pressin jutun hyllyttämisessä.

Kitaristi Alan Ashby kertoo omassa Twitterissä julkaisemassaan kirjoituksessa olleensa tietoinen Carlilen mahdollisesta siveettömyydestä, mutta kertoo, että hän ei ole itse koskaan todistanut mitään väitetyistä tapahtumista.

”Minua oksettaa ja sydämeni on murtunut. Vaikka olin tietoinen, että oli olemassa jonkinlaista siveettömyyttä, haluan tehdä selväksi, että minä en ole ikinä todistanut tai tietoisesti ollut läsnä minkään seksuaalisen pahoinpitelyn aikana koskien entistä jäsentämme. Puhun tästä nyt, koska se, etten ole tajunnut tuota käytöstä aikaisemmin, saa minut inhoamaan itseäni. Tieto oli olemassa, ja minä en tutkinut asiaa. Olin aina luottanut hänen sanoihinsa, ja nyt tajuan miten naiivi olinkaan niin tehdessäni”, Ashby kirjoittaa Twitterissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://twitter.com/AlanAshby/status/1270508843093471232

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://twitter.com/AlanAshby/status/1270526351770972160

Luetuimmat

Uusimmat