Exthenia, Creinum @ Club Liberté 22.11.2013

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.12.2013

Exthenia live 2013Perjantai-illan suunnitelmat olivat selvät, kun sain kuulla näiden kahden yhtyeen yhteistyöstä samalla korokkeella. Creiniumin keulahahmon Sami Haimilahden Oxhoof täytti mutkien kautta tarvittavan kolmannen ”lämmittelijäorkesterin” paikan, joka aloitti illan helsinkiläisellä rässillä. Vaikka Creinium on ollut pystyssä vuoden 2012 alusta ja Exthenia perustettiin vasta samaisen vuoden lopussa, oli porilaisilla pk-seutulaisiin parin keikan etumatka parilta nuorisotalolta.

Isot Creiniumin pojat olivat debytoineet pari viikkoa ennen Helsingin Kaisaniemen PRKL-klubilla. Oikeastaan jokaisen raskaamman genren rakastajia kyettiin miellyttämään, sillä Exthenian vaikutteisiin kuuluu ensisijaisesti kotimaiset eturivin metallibändit kuten: Children of Bodom, Wintersun, Ensiferum ja Norther. Myös proge-death -akselilla vivahteellisesta diggaavia viehätettiin, sillä Creiniumin ominta alaa on nimenomaan alalajien yhdistely eri erikoisaloilta. Bändi kukoisti Infernon kuukauden bändinä elokuussa ”Modern World Tyranny” -demollaan eli huoliteltua materiaalia oli odotettavissa.

Creinium live 2013Exthenia oli jo vetämässä saavuttuani Libertén tiloihin. Meininki oli erittäin klubimainen yllätyksellisesti, vaikka Exthenian 40-minuuttisen ihmiset taisivat istua. Porista keikkailemaan tulleet ovat julkaisseet tähän mennessä ”Endless Path” -nimeä kantavan demon ja viimeisimpänä kesäkuun alussa ulos tulleen viisibiisisen EP:n, ”Dominate the Wind”. Covereita ei settilistaan kuulunut ja nuoret teini-ikää vielä läpikäyvät tuntuivat tekevän populaan vaikutuksen soittotaidoillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Porilaisten kokemattomuus näkyy ehkä vain tietynlaisessa liukuhihnamaisuudessa ja vähäisin määrin lavakarismassa. Kertaakaan ei tullut fiilistä, että lavalla haluttaisiin listan olevan jo päätöksessä. Seitsemän biisiä ensiluokkaisella teholla, alittamatta rimaa jätti Exthenian kahden aikaisemman keikan kokemuksen mustaksi näkymättömäksi jonnekin tuonpuoleiseen. Kitaristien Raita ja Weckström tukat heiluivat kiitettävästi ja hiljattain bändiin liittynyt Blomin Jere tuntui loppua kohden niin ikään innostuvan debytoidessaan syntetisaattorin takana. Olihan meno tulevaan Creinumiin verrattuna hieman hillitympää, mutta eipä rumpalikaimani Ville Lähteenmäki mitään kuuluvia biittimissejä luonut yhtyeen kuopuksen leimastaan huolimatta. Asiat tärkeysjärjestykseen ja sekoilu erikseen. Hän toi keikkaan omalta osaltaan jotain selittämätöntä, sitä jotain mitä bändi kaipaa erottuakseen valtavirrasta. Muu soundi skebasooloineen ja tuplabasareineen ei kuitenkaan kuulostanut ollenkaan pahalta.

”We want more” -huudot raikasivat esiintymisajan loppumetreillä, kun keikan kruunu ”Disappointment” oli laitettu biisilistan päähän. Ennen kyseessä olevan kruunun räjähtämistä ilmoille, mainostettiin asiaankuuluvasti myös ulostullutta musiikkivideota samaisesta kappaleesta. Lava oli hallussa ja demoajoilta löytyvä lopetusnimikko ”Eternal Spirit” vakuutti lopullisesti bändin potentiaalista ja kykeneväisyyksistä.

Kovasti suosittelen kuuntelemaan kyseistä bändiä ja jos ei studiokama ole vielä sillä toivotulla tasolla, livenä nämä äijät eivät jätä juuri mitään arvailun varaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Exthenia oli taputeltu ja Creinium oli vuorossa viimeisenä. Syy tähän oli aikaisemmin mainittu illan korkannut Oxhoof, jossa Creiniumin vokalisti Sami Haimilahti soittaa kitaraa. Sydämellisyyden ja joustavuuden arvostuksia Exthenialle, joka antoi kyseiselle kaverille tunnin huilitauon. Sami saikin jo Creiniumin aloittaessa ihmiset ylös penkeistä ja hyörimään moshpitissä. Tässä varmasti ikä ja kokemus painavat, mutta jaksan uskoa, että myös herra Raita olisi kyennyt samaan, mikäli alkuperäiset aikataulut olisivat pitäneet kutinsa. Ei olisi uskonut katsoessa äijiä lavalla, että todistin heidän kaikkien aikojen toista esiintymistä.. Porukka soitti niin ikään täysin coverittoman listan ja Creiniumin tulevalta – Inverse Recordsin kautta julkaistavalta EP:ltä ”Project Utopialta” kuultiin mm. nimikkokappale.

Creinium oli hyvä päätös sen illan elävälle musiikille, vaikka biisit eivät päässeetkään täyteen vireyteensä fasiliteettiensa vuoksi. Koskettimia ei ainakaan tällä klubilla päässyt erikseen kuuntelemaan, joten tällä kertaa ne olivat aika mitäänsanomattomat. Kokonaisuutena nämä kaverit olivat mukaansa tempaavampia ja hymyilevämpiä, jotka biisien yksitoikkoisuuden tunteella ottivat irti sen mitä siitä saa. He pitivät fiilistä yllä ja tulikuuman lavan puolella tuli itsekin käytyä, tosin tahattomasti.

Samaan suuntaan ovat porilaiset kuitenkin arvelematta menossa Creiniumin kanssa, kaikki tiet vievät myös Roomaan ilman radikaaleja muutoksia. Touhua tulee olemaan ilo katsella, kunhan kokemusta ja hiontaa saadaan aikaiseksi vielä treenikämpillä.

Settilista Exthenia:
01. Intro
02. Death Within
03. Dominate the Wind
04. Defeat
05. Falling Down
06. Escape
07. Disappointment
08. Eternal Spirit (encore)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Settilista Creinium:
01. Project Utopia
02. The Seventh Seal
03. New World Order
04. Eschaton
05. Divested Liberty

Raportti ja kuvat: Ville Raitio

Luetuimmat

Uusimmat