FacinGoliath – Guidance Over Desolation EP

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.3.2011

Pori on kovaa vauhtia vakiinnuttamassa omaa asemaansa Suomen tärkeimpänä metalcore kaupunkina ja jälleen kerran on uusi yhtye lähestynyt hcsanomia omalla esikoisjulkaisullaan. Tällä kertaa kyseessä on nuorista 18-20 vuotiaista kristillisistä muusikoista koostuva FacinGoliath, jonka uusi viisi kappaletta sisällään pitävä ”Guidance Over Desolation” EP julkaistiin helmikuussa 2011.

EP alkaa lyhyellä introlla, joka johtaa kappaleeseen nimeltä ”Fading Beauty”. Biisi lähtee käyntiin hyvin perinteisen kuuloisella metalcore huudolla, jonka jälkeen kuuntelija saa tulkittavakseen neljä alternative metallilla ja sampleilla höystettyä metalcore kappaletta. Vaikkakin EP:tä kuuntelemalla on helppo sanoa, että As I Lay Dying ja August Burns Red ovat yhtyeen suurimpia vaikuttajia, kuulostaa ”Guidance Over Desolation” EP silti yhtyeeltä omalta itseltään. Vokalistit Jonathan Anttila (huudot) sekä Johannes Honkanen (puhtaat laulut) täyttävät molemmat paikkansa hienosti ja erityisesti Jonathan Anttilan huudot ovat paikoittain todella vakuuttavan kuuloisia. Yhtye on onnistunut myös käyttämään suhteellisen hyvin sampleja musiikissaan, mikä tuo mukavasti vaihtelua äänimaailmaan ja luo pesäeroa edukseen muihin genren edustajiin nähden. Paketin viimeistelee rumpali Santeri Peltomäki, jonka rumputuli on paikoin todella armotonta ja tukee kitaristien riffittelyä mallikkaasti. EP:n kohokohta on ehdottomasti sen päätösraita nimeltä ”Will To Obey”, joka tuo hyvin esille kuinka monipuolinen ja potentiaalinen yhtye FacinGoliath todella on.

Suomen oma Joey Sturgis, Jori Haukio on jälleen kerran tehnyt Ansa Studioilla loistavaa jälkeä ja äänimaailma ”Guidance Over Desolation” EP:ssä on kerrassaan loistava. EP on FacinGoliathin ensimmäiseksi julkaisuksi todella vakuuttava ja se erottuu edukseen siitä kuuluisasta ”harmaasta” massasta, jota metalcore on pullollaan. Lisää keikkoja soittamalla ja kokemusta kartuttamalla yhtyeellä tulee olemaan saumat vaikka mihin ja mielestäni seuraava askel bändin uralla olisi kirjoittaa levyllinen kappaleita ja nauhoittaa täyspitkä albumi. En yhtään ihmettelisi, vaikka tässä olisi se seuraava kotimainen yhtye Circle Of Contemptin jälkeen ”core” genreistä, joka signataan ulkomaalaiseen levy-yhtiöön. Niin vakuuttavaa yhtyeen materiaali ”Guidance Over Desolation” EP:llä on.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8 / 10

Kappalelista:

01. Intro
02. Fading Beauty
03. Over Knowledge
04. Song Of Ascents
05. Will To Obey

www.myspace.com/facingoliath

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Arto Mäenpää

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5 comments on “FacinGoliath – Guidance Over Desolation EP”

  1. Miksu

    Kyllä tässä nyt haisi silkka paskan jauhaminen! ep oli suorastaan paskin mitä olen eläessäni kuullut.. no ei :D

    toimivaa settii, myös livenä… kandee tutustua

    -Miksu OML

  2. hevi91

    aika perus kamaa. puhtaat laulut syvältä.

  3. santsu

    jonathan vetää mallikkaasti. ja santeri on oikea lahjakkuus. yhdyn samaan että puhdas laulu ei vaan kuulosta hyvältä ja kuulostaa joka biisissä ihan samanlaiselt hoilaukselta. vielä kun saisi johanneksen laulun vireeseen niin voisi ajatellakin jatkoa.

  4. oula

    kiva kun sait tehtyä :D

  5. Tytti

    hevi91 ja satnsu! En nyt oikein ymmärrä!?! Puhdas laulu on mielestäni upeaa, oikeastaan sydän. Örinää voisi vähentää, mut mut sehän kuuluu genreen musaan.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat