Famine Year julkaisee uuden seiskatuumaisen huhtikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 30.3.2015

Famine Year 2013Hardcore-punkyhtye Famine Year julkaisee uuden ”Lopun alkua”-seiskatuumaisen 23. huhtikuuta. Famine Year on hionut nihilistisen suoraviivaista, d-beatiin pohjautuvaa hardcore-tulitustaan jo seitsemän vuoden ajan. Akuuteista live-esiintymisistään tunnettu helsinkiläisnelikko on nähty mm. Ilosaarirockin Töminässä, Oulun Hässäkkäpäivillä sekä kymmenillä klubikeikoilla ympäri Suomea, viimeisimpänä maaliskuussa Kuudennella Linjalla amerikkalaisen sludge-legenda Eyehategodin lämmittelijänä.

”Lopun alkua” on äänittänyt ja miksannut Saku Tamminen (Unkind, Sink, Speedtrap, Ranger) marraskuussa 2014. Äänite julkaistaan ainoastaan seiskatuumaisena vinyylinä. Famine Year kiertää Suomea julkaisun tiimoilta toukokuun aikana. ”Lopun alkua” löytyy hyvin varustetuista levykaupoista torstaina 23.4.2015. Levyn julkaisijana toimii bändin oma Make a Difference, Build a Pipe Bomb Records yhteistyössä If Societyn kanssa. Maistiaisia levystä on kuultavissa Famine Yearin bandcamp-sivulla.

LOPUN ALKUA -BIISILISTA
A-puoli:
1. Mätäpaise
2. Nälkävuosi
3. Rikollinen
4. Lasikatto
5. Kuppi nurin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

B-puoli:
1. Poikkeustila
2. Petetyt
3. Avoin hauta
4. Ristilläroikkuja

LEVYNJULKAISUKIERTUE:
1.5.2015 Oranssi, Helsinki (+Kova Ajo, Vassa Knogar)
2.5.2015 Varjobaari, Tampere (+Fuck-Ushima, Hävitys)
6.5.2015 Torvi, Lahti
16.5.2015 TVO, Turku (+Woodrue, Romutus, Atte Häkkinen, Sentrifugi)
1.6.2015 HKI Punk Fest, Rauhanasema, Helsinki

DISKOGRAFIA:
Demo MMIX (2009)
Demo MMX (2010)
Demo MMXI (2011)
Split w/ Hautaus 7” (2011)
Tervetuloa tilastoihin 7” (2012)
Ja kaiken kruunaa kuolema LP (2013)
Lopun alkua 7” (2015)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/famineyear
http://famineyear.bandcamp.com/

Luetuimmat

Uusimmat