Fanit syyttävät The Facelessin Michael Keenea varkaudesta: ”Olin yhtyeesi suuri tukija ja sinä petit minut”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 23.3.2018

Uutisoimme sivustollamme hiljattain, että teknistä death metallia esittävän The Facelessin jäsenet jättivät yhtyeen sekä sen johtohahmon Michael Keenen. Nyt puolestaan bändin fanit ovat purkaneet Facebookissa tuntojaan kertomalla, että Keene on varastanut heiltä rahaa. Alla on yhden fanin tarina:

”Olen yksi ilmeisesti monista entisistä The Faceless -faneista, joilta Michael Keene varasti. Minun tapauksessani 650 dollaria varastettiin, kun vuoden 2016 toukokuussa hän suostui miksaamaan ja masteroimaan bändini albumin sekä antamaan kolme kitaratuntia Skypen välityksellä. Meillä oli yksi Skype -keskustelu, joka oli hienoa ja informatiivista. Sen soiton jälkeen en kuullut hänestä enää koskaan. Ei miksausta, ei loppuja oppitunteja, ei rahojen palautusta sekä täysi hiljaisuus sähköposteissa. Kaikki raha meni hukkaan. Se on perseestä, koska joka kerta, kun juttelin hänen kanssaan aiemmin, hän oli minulle kiltti. Teot (tai tässä tapauksessa tekemättömät teot) puhuvat enemmän kuin sanat. Mike, olin yhtyeesi suuri tukija ja sinä petit minut. Kaiken tällä sivulla joka vuosi käytävän hulluuden ohella ajattelin, että nyt on hyvä aika kertoa tarinani. Aina, aina, aina allekirjoittakaa sopimus. Toivottavasti kukaan ei enää lankea tällaiseen koskaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kyseisen tarinan mukana oli seuraava kuvakaappaus Keenen sähköposteista:

The Facelessin manageri  E.J. Shannon ilmoittaa, että hänen kauttaan on mahdollista saada rahansa takaisin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat