Fear of Domination, Rage My Bitch, Saint of Disgrace @ On the Rocks, Helsinki 21.2.2014

Helsingin ydinkeskustan läheisyydessä sijaitseva On the Rocks sai jälleen esiintyjiä tiloihinsa eri kaarteista. Metalliskene oli selvä ja moshaus kuului asiaan kotimaisten bändien viihdyttäessä paikalle valunutta kuulijakuntaansa. Ensimmäinen kolmesta bändistä oli ohittanut jo ainakin puolivälin saapuessani lavan eteen, vaikkaovet olivat olleet auki vasta noin kolme varttia. Hyvinkääläinen Saint of Disgrace avasi illan arviolta klo 22.30 eli täysi häkä oli jo päällä.

Paikan tuoleilla oli tuolloin runsaasti tilaa lauteiden edustasta puhumattakaan. Lava oli mielestäni erittäin hölmösti sijoitettu suoraan neliönmallisen baaritiskin taakse, jonka ympäriltä löytyi tyhjiä baarijakkaroita. Ihmiset olivat vallanneet lähimmät pöytäryhmät, jotka olivat lavalta katsoen molemmilla sivuilla viistossa. Seisomatilaa lavan edessä ei juuri ollut, mutta tämä asetelma mahdollisti tietenkin korokkeen suuruuden. Itsekin koin parhaaksi vain istua, sillä koko esiintymisalustan pääsi näkemään näinkin aivan ongelmitta ja vieläpä mukavan läheltä. Monet varmasti ajattelivat, miksi seistä, kun mahtui istumaankin.

Porukan vähyydestä huolimattalavan edusta kärsi liukkaudesta ja lasinsirpaleista muutaman miehen heiluessa hyvinkääläisten mukana. Juomia läikyteltiin tämän monelle täysin tuntemattoman viisikon mukana, jonka genrevyöhyke liikkui pääasiallisesti kuolonmetallin alueella bändin välillä kuulostaessa myös erittäin melodiselta. Yhtyeen vokalisti pyysi kahteen otteeseen esimerkillisesti nostamaan rybäriä penkistä ja tulemaan lähemmäksi, jossa muutama hassu jo urhoollisesti riehui. Meininki hieman latistui, kun basistin kieli katkesi ja ainakin yksi biisi oli veivattava kokonaan ilman bassoa ajanpuutteen vuoksi. Vokalisti pyysi kohteliaasti seikkailevaa basistia nousemaan takaisin lavalle laulamaan edes taustavokaaleja, mutta tämäpä kävi jossain vaihtamassa uuden kielen soittimeensa ja saapui takaisin estradille juuri sopivasti ennen viimeisen, hyvin yksinkertaisen ”Funeral Song” –kappaleen alkua. Taustavokaalitkin saatiin kuntoon, ja tällä viimeisellä vedollaan kundit kyllä säväyttivät. Seisomatilakin veti hieman lisää ihmisiä puoleensa painimaan, ja yhtyeen kiittäessä myös yleisö oli kiitollinen.

Ennen illan pääesiintyjä Fear of Dominationia saimme nauttia jo aiemmin kyseisellä Double D-tourilla lämpänneestä Rage My Bitchista. Hyvinkääläinen viisikko vaihtui kouvolalaiseksi kuusikoksi, ja vuonna 2008 perustettu niin ikään melodinen metallibändi näytti nyt, miten homma hoituu kahdella vokalistilla. Toinen mikkimies oli mörisijä ja toinen puhtaampi laulaja, eikä tämä tuntunut sopivan yhtyeelle aluksi ollenkaan. Kolme ensimmäistä kipaletta oli kuulemma vanhaa materiaalia ja neljä seuraavaa tulevalta levyltä, joten tässä varmasti syy siihen, miksi yhtäkkiä Rage My Bitch jäi muutenkin kuin nimivalintansa puolesta mieleen. Musiikki miellytti kokonaisuudessaan vain välillä, mikä oli pienoinen pettymys, sillä näiden kaverien sisääntulossa oli jotain koomisen teatraalista – selvästi harjoiteltua, kun taustanauha esitteli miehet yksi kerrallaan kansainvälisellä kielellä. Rumpalille oli kuitenkin jaettava suosionosoituksia alusta loppuun. Tämä myös viime vuoden joulukuun lopussa Fear of Dominationin kanssa Nosturin MetalOrgyssa esiintynyt paukuttelija Eetu Pesu boostasi show’ta rumpujensa takaa erinomaisesti. Tämän remmin setin päätti W.A.S.P.-cover”Animal (FuckLike a Beast)”, mutta rehellisesti sanottuna en edes huomannut mitään poikkeavuutta, esiintyminen kärjistyi lopussa sen verran palavaksi.

Virallisesti tai ainakin epävirallisesti kotimainen Double D -kiertuettaan suorittava pääesiintyjä soittaa industrialshock metallia, ja käsittääkseni myös tämänkaltaisia yksityiskohtia löytyy myös esiintyneiltä lämmittelijöiltä, Rage My Bitchilta varmasti jokseenkin enemmän. On the Rocks oli kiertueen neljäs etappi, ja uskaltaisin sanoa, että jo käydyistä etapeista vähälukuisin, sillä populaa oli eksynyt paikan päälle loppupeleissä naurettavan vähän. Fear of Dominationin aloittaessa mainittu esiintymiskorokkeen edusta oletettavasti täyttyi, mutta tilaa oli silti aivan mainiosti ja korkeimmilta tuoleiltakin nautiskelijat varmasti näkivät hyvin.Estradin valot olivat aika mitäänsanomattomat lämppärien vetäessä omaa settiään, mutta vain välillä vilkkunut strobo oli nyt kovemmassa käytössä. Panostus visuaalisuuteen näkyi omalla erikoisella tavallaan jälleen Fear of Dominationin teatraalisessa esiintymisessä, jota korostivat tiloihin tuodut neonvalot, jotka puolestaan korostivat tuttuja kasvomaaleja. Mieleenpainuvin näistä oli varmaankin erittäin loistavasti onnistunut maali kosketinsoittajan naamalla: kämmenen ääriviivat hohtivat kirkkaanvihreinä neonvalojen loisteessa. Oranssi oli selvästi FoD:n väri, koska sitä löytyi eri tavoin jokaisen asusteista; basisti oli vissiin jokin suloinen eläin ja vokalisti Saku Solinin keesiä oli jälleen veivattu kahteen suuntaan. Jos Nosturissa oli yllätyksellisesti pyroja ja tämä rumpuja hakkaava lavaste, onnistuivat ne jälleen yllättämään.

Settilista koostui ensisijaisesti 7. helmikuuta julkaistun albumin ”Disorted Delusions” kappaleista, eikä encoreja näin pienissä paikoissa suoriteta, vain 13biisiä yhteen pötköön. Heti alussa äijät taisivat tehdä mokantai saivat sen ainakin tuntumaan semmoiselta, nimittäin tietokone alkoi päästellä ”ei-kaivattuja” ääniä, jotka kuulostivat joltain biisin esittelyintrolta. Oikea träkki saatiin silti äkkiä sisään, mutta tätä introlta kuulostanutta ei kuulunut enää myöhemmin. Loistavaa työtä, jos tämän tarkoitus oli jonkinlainen jäänmurtaminen! Intron jälkeen aloitettiin heti uudemmalla kamalla”Violence Disciple” . Ensimmäisestä seitsemästäbiisistä kuusi oli uudemman levyn materiaalia, kunnes kuusikko veivasi mm. hittinsä ”Pandemonium” ja ”Fear of Domination” aikaisemmilta lätyiltä.

”Legionin” jälkeen estradille ilmestyi jälleen tuttuja kasvoja, kun Crimfallissa ja parhaillaan VALOssa vaikuttava laulaja Helena Haaparanta tulkkasi viimeiset kaksi kappaletta ”Needle” ja ”Call of Schizophrenia” herra Solinin kanssa. Aikaisemmin mainitulla Nosturin keikalla sama nainen esiintyi karvoja nostattavasti noustuaan ”kuolleista”, tällä kertaa en nähnyt mitään ruumissäkin tapaista, vaikka neito olikin kietoutunut mustan kaavun alle. Hänenkään iholta ei maalia puuttunut, mutta helvetin hyvin Haaparannan ääni sopii Fear of Dominationin kokonaisuuteen.

Fear of Dominationin settilista oli selvästä painotteisuudestaan huolimatta hengittävä, ja sykkivyyttä lisäsi Helenan korkea ääni mörinöiden ohelle. ”DisortedDelusionsin”helmi ”OrganGrinder”ei kuitenkaan mukaan mahtunut, mikä oli allekirjoittaneelle kovahko kolaus. Kyseinen levy on kuitenkin sen verran hieno, että siltä kehtaa noinkin monta biisiä soittaa ja kuunnella.

Saint of Disgrace hoiti hommansa ammattimaisesti parista takaiskusta huolimatta, ja vaikka Rage My Bitch ei säväyttänyt alussa juuri ollenkaan, molemmat lämmittelijöistä onnistuivat kuumentamaan tilaa kohti loppua. Fear of Dominationin lavaperformanssi oli kuitenkin jotain, mitä olisi voinut katsella paljon pidempäänkin, ja oli erittäin ikävää nähdä salin tyhjyys, kun näin hyvää materiaalia olisi ollut tarjolla. FoD:n yllätyksellisyys on näihin bändin live-esiintymisiin kruunu, jota julkaistu matsku kyllä erinomaisesti tukee.Variaatioitahan on mukana, sillä lavalla oli lopussa seitsemän henkeä.

Settilistat:
Saint of Disgrace:

1. Illusion of Lies
2. Die for the Life Never Lived
3. Fail to Unite
4. For my Pain
5. Bizarro
6. Breathe One’s Last
7. Hatred/Guilt/Despair
8. Unhola
9. Funeral Song

Rage my Bitch:

1. Goddamn Deathmachine
2. The Mirror
3. Red Dead Love Song
4. Day One
5. Lash
6. Road to Redeem
7. The Dying Kind
8. Animal (Fuck Like a Beast) (W.A.S.P. cover)

Fear of Domination:

1. (Intro)
2. Violence Discpline
3. Wicked World
4. Tool of God
5. Deus Ex Machina
6. Paperdoll
7. II
8. Dead Space
9. Pandemonium
10. Destroy & Dominate
11. Fear of Domination
12. Legion
13. Needle
14. Call of Schizophrenia

http://www.saintofdisgrace.com/
http://www.ragemybitch.com/
http://www.fod.fi/

Kirjoittanut: Ville Raitio