Fear Factoryn solisti Burton C. Bell erosi bändistä: ”Muutamat viimeiset vuodet ovat olleet todella piinaavia”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 29.9.2020

Pitkän linjan groove metallia ja industrial metallia esittävä Fear Factory on elänyt melkoisessa välitilassa jo hetken. Bändi ei ole julkaissut pitkään aikaan uutta albumia, ja sen lisäksi on ollut epäselvää, että kuka yhtyeessä vielä onkaan oikeasti jäsenenä mukana.

Solisti Burton C. Bellin jäsenyys on ollut erityisen epäselvää, ja mies onkin keskittynyt omaan Ascension Of The Watchers -projektiinsa. Niinhän siinä nyt tosiaan on käynyt, että mies on ilmoittanut eroavansa yhtyeestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Pidän itseäni yksityisenä ihmisenä ja pidän mielelläni henkilökohtaiset asiat vain omana ja läheisteni tietona. Annan julkiset lausuntoni ajatuksella, ilman että koskaan hairahdan toden puhumisesta huolimatta siitä, että entiset ja nykyiset bändin jäsenet ovat antaneet jatkuvasti epärehellisiä ja perusteettomia syytöksiä; myrkyllistä draamaa, jossa en halua olla osallisena”, Bell kertoo, ja jatkaa:

”Muutamat viimeiset vuodet ovat olleet todella piinaavia näiden jäsenten takia, jotka ovat saaneet intohimoni tyrehtymään paheellisella petoksellaan. Heidän ahneutensa suorana seurauksena he kolme ovat raahanneet minua epäoikeudenmukaisen oikeusprosessin läpi, joka on johtanut minun taloudelliseen romahtamiseeni. Loppujen lopuksi nämä kolme jäsentä ovat vieneet pääasiallisen elantoni. He eivät kuitenkaan voi viedä minulta 30 vuoden mittaista osallisuuttani koneen toimintaan. Sitä ei kukaan voi viedä minulta pois. Niinpä mittavan mietinnän ja etsinnän seurauksena olen tullut siihen tulokseen, että en voi olla sellaisten ihmisten kanssa, joihin en luota tai joita en kunnioita. Siitä syystä julistan eroavani Fear Factorysta, ja keskittäväni kaiken energiani ja huomioni kohti Ascension of The Watchersin menestystä ja muita tulevaisuuden suunnitelmiani.”

Fear Factoryn edellinen albumi ”Genexus” julkaistiin vuonna 2015.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat