Yleisökuva - Tuska 2018

Festarimatkat Suomessa ja ulkomailla – näin hankit rahat reissuun

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.11.2018
Yleisökuva – Tuska 2018

Suomi on kyllä festareiden luvattu maa. Suurimman osan vuodesta suomalaiset värjöttelevät toppatakeissa ja kiroavat syksyn, talven ja kevään harmautta, mutta kun kesä tulee suomalaisista kuoriutuu kunnon festarikansa! Kesäfestarit ovat monelle vuoden kohokohta ja osa kiertää kaikki festarit etelästä pohjoiseen.

Ikää festarit eivät Suomessa katso. Esimerkiksi klassikoiden klassikko eli Turun Ruisrock tarjoaa yli 70-vuotiaille musadiggareille ilmaisen festarirannekkeen. Veteraanifestaroijat myös kuljetetaan vesibussilla ilmaiseksi paikan päälle. VIP-kohtelua tarjolla siis!

Mutta jos tätä kunnioitettavaa rock-ikää ei ole vielä saavuttanut, saa säästellä hiukan, mikäli haluaa kiertää kotimaiset kesäfestarit. Festarimatkat Eurooppaan nielevät vielä isommat palasen budjetista. Festarit voi rahoittaa näppärästi aloittamalla säästämisen ajoissa ja moni lainaa rahaa netin kautta, kun haluaa esimerkiksi maksaa kustannukset erissä tai on kiire saada tarvittavat eurot kokoon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Festarimatkat Eurooppaan maksavat

Kuinka pitkälle kesäfestarit vievät asiaan oikein kunnolla vihkiytyneen? Top 10 -listalle pääseviä festareita löytyy ihan tästä kulmilta ympäri Eurooppaa. Festarimatkat Eurooppaan vievät matkaajan ainakin Belgiaan, Iso-Britanniaan, Saksaan, Alankomaihin, Unkariin, Espanjaan ja Portugaliin.

Suomalaiset festareiden kävijät ovat viime vuosina valitelleet sitä, että varsinaiset rock festarit ovat jääneet unholaan suomalaisilta markkinoilta. Muutama niin sanottu raskaansarjan orkesteri esiintyy kotimaisilla festareilla, mutta muutoin rock festarit ovat harvinaista herkkua. Tuska ja Rockfest pitävät tätä lippua pystyssä. Tampere on saanut oman raskaan musiikin festarinsa, joka lienee genren ystäville mieleen.

Mutta mitäs tämä festarilysti maksaa? Pikainen tsekkaus esimerkiksi ikonisen Glastonbury festareiden sivuille kertoo, että ensi vuoden liput on voinut varata lokakuusta lähtien. Varausmaksu on 50 puntaa eli euromerkkisenä summa on noin 57 €. Itse lippu maksaa 248 + 5 puntaa eli 286 €. Tässä toki otetaan huomioon varausmaksu. Saksaan jos mielii Rock am Park -festareiden 3 päivän lippu maksaa 219 €. Festarit juhlitaan Saksan Nürnbergissä. Suomalaiset kesäfestarit eivät ole juuri sen edullisempia, vaan yleensä useamman päivän liput pyörivät siinä 100 – 250 € tienoilla. VIP-lipuista saa tietysti maksaa vähän enemmän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos voidaan todeta, että liput festareille nielevät ainakin 200 €, on vielä todettava, että tämä on vasta alkusoitto. Jos ei satu olemaan niin onnekas, että asuu siellä, missä festarit vietetään, joutuu budjetoimaan vielä matkat edestakaisin, yöpymisen, mahdollisen matkustamisen yöpymisen ja alueen välillä, ruuat, juomat sekä muut ostokset.

Nykyään festarit Suomessa ovat kaikkea muutakin kuin vain musiikkia, kansalle tarjotaan leipää ja sirkushuveja. Eli festareilla on mahdollista shoppailla, nauttia luksuksesta tai kokea elämyksiä. Ennen oli toisin, ytimessä oli musiikki, ja moni muisteleekin vanhaa hyvää festariaikaa lämmöllä.

Telttailu on aidointa festarimeininkiä, esim. Ruisrockissa leirintäalueelle voi majoittua 45 € hinnalla. Hotellit yleensä nostavat hintojaan niin sanottuna sesonkiaikana eli voi varautua muutaman sadan euron yöpymiseen. Lentolippujen osalta kannattaa olla ajoissa hereillä, sillä hyvissä ajoin ostettuna voi säästää pitkän pennin.

Kierrä kaikki festarit näillä eväillä

Festaribudjetin kerryttäminen kannattaa aloittaa ajoissa, jotta ei joudu tinkimään kesän kohokohdista. Kannattaa muistaa myös, että osa lipuista myydään loppuun jo alkukeväästä. Jos silloin ei budjettia kestä muutaman satasen lovea, voi olla että jää rannalle ruikuttamaan, kun muut suuntaavat kohti, kirjaimellisesti joissakin tapauksissa, kesälaitumia. Tämä ei kuulosta huolettomalta hippifestarimeiningiltä, mutta budjetti kannattaa suunnitella hyvissä ajoin. Monetko festarit aikoo kiertää, kuinka kauas aikoo suunnata ja missä yöpyy lienevät ne seikat, joissa helpoimmin voi joko säästää tai satsata. Kun edellisen kesän viimeiset festarit on liputettu loppuun, voi alkaa säästämään seuraavia varten. Näin festareiden lippurahat on koossa jo vuoden vaihteeseen mennessä, kun laittaa sivuun esimerkiksi 30 – 50 € kuukaudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä suuremmalla porukalla festareille on lähdössä, sitä enemmän kuluja voi jakaa koko porukan kesken. Bensat, yöpyminen, ruuat ja juomat voi jakaa koko poppoon kesken. Excel on kulujen jakajan ystävä, tylsää, mutta säästää kaveriporukan riidoilta. Jos matka vie Euroopan isoille festareille, edullisia lentolippuja kannattaa metsästää jo varhain. Tai miettiä onko edullisempaa (joskaan ei välttämättä stressivapaampaa) lähteä matkaan bussilla, junalla tai autoilla. Festarijuna ei sinänsä ole ollenkaan hullu idea ja siinä voi päästä tunnelmaan jo matkalla. Lento ja yöpyminen todennäköisesti haukkaa ison palan budjettia, joten ne voi ehkä olla helpoin ostaa siten, että kustannukset pystyy jakamaan osamaksulla. Useammat festarit on helpompi maksaa, kun maksut voi pilkko eriin eikä tarvitse maksaa montaa sataa kerralla. Esimerkiksi erilaiset lainatuotteet ja luotot antavat yleensä tällaisen mahdollisuuden. Tärkein ei kuitenkaan saa unohtua eli musiikista ja festareista nauttiminen!

Luetuimmat

Uusimmat