Finntroll @ Kouvo La Arctopolis 2014

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 16.8.2014

Finntroll2Viime vuosina Finntrollilla on pitänyt kiirettä ulkomaan keikkojen kanssa, mutta aina silloin tällöin bändi kerkeää täällä koto-Suomessakin esiintymään. Heidät nähtiin jo aiemmin tänä vuonna pienimuotoisella kotimaan kiertueella, mutta tällä kertaa Finntroll esiintyi osana Kouvolassa järjestettyä Kouvo La Arctopolis-keskiaikatapahtumaa.

Aluksi yleisöä oli vähänlaisesti, mutta parin kappaleen jälkeen lavan edusta rupesi olemaan jo melko täynnä. Paikalla oli niin Finntrollin vannoutuneita faneja, kuin kyseiseen tapahtumaan muutenkin osallistuvia, jotka tulivat uteliaisuudesta seuraamaan folk metal-uranuurtajien esiintymistä. Parin kappaleen aikana yleisön etuosassa saatiin aikaan hienon kokoinen pittikin. Suurin myllytys taidettiin nähdä ”Solsaganin” aikana, eikä ihme, sillä kappale lienee bändin raskain. Tosin itse nössönä seurasin vain vierestä, mutta hauskaa oli silti ja niin tuntui olevan kaikilla muillakin.

FinntrollOmalta osaltani peikkojen kuuntelu oli unohtunut pitkäksi aikaa ennen tätä keikkaa. Livenäkään en bändiä ollut varsinaisesti nähnyt sitten vuoden 2011 Myötätuulirockin. Viime vuoden Ilosaarirockissa näin vilauksen talkootöiden lomassa ja tuolloinkin oli jo liikuttuminen lähellä, kun ”Försvinn Du Som Lyser” ja ”Trollhammaren” kajahtivat ilmoille. Kouvolassa kappaleista kuultiin vain jälkimmäinen, mutta se ei haitannut ollenkaan, sillä settilista oli pääosin melko timanttinen. Viimeistään kolmantena kappaleena soitettu ”Nattfödd” jo todisti, että Finntroll on iskussa ja että keikasta tulisi mahtava. Aiemmin mainituista syistä johtuen kappaleiden nimetkin olivat välillä hieman hakusessa, mutta monien kappaleiden aikana tuli ”ai nii tää on tää”-tyylisiä flashbackeja, vaikken olisi osannut nimeä juuri sillä hetkellä sanoakaan. Jostain selkäytimestä tai munuaisista viimeksi vuosia sitten kuunnellut kappaleet palasivat mieleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Finntroll5Kuten tuli jo mainittua, niin settilista oli todella mainio. Uusimmalta levyltä soitettu ”När Jätter Marschera” on varsinkin kertosäkeensä osalta kuin tehty livenä soitettavaksi. Sen tahtiin nyrkin ilmaan puiminen ja/tai pään nyökyttely tapahtui kuin itsestään. Hieman hullunkurinen ”Under Bergets Rot” toimi myös todella hyvin, ainakin ympäri yleisön näkyneistä tanssivista ihmisistä päätellen. ”Jaktens Tid” oli kaikessa voimakkuudessaan ehdottomasti yksi illan kovimmista vedoista, kuten oli myös keikan päättänyt ”Trollhammaren”, jonka aikana kylmiä väreitä ja hyvän olon aaltoja sinkoili ristiin rastiin. Kappale oli livenä yliluonnollisen eeppinen ja ennenkaikkea loistava lopetus loistavalle keikalle.

Finntroll3Keikka oli siis kaikin puolin toimiva. Bändi oli vedossa, yleisö erittäin hyvin mukana, settilista mainio ja sounditkin olivat erinomaiset. Kyseisen illan jälkeen Finntrollia on tullut kuunneltua pitkästä aikaa oikein urakalla ja samalla on herännyt myös pitkässä unessa ollut sisäinen fanipoika, joka joskus esiteininä bändin löydettyään oli innoissaan kuin kissanpentu kiipeilytelineen pahvilaatikosta. Kriittinen arvosanani on 4,5/5. Puolikas pois siksi, että keikka loppui joskus. Yöksi vaihtunut päivä sinetöitiin näyttävällä ja ammattitaitoisella ilotulituksella, jonka jälkeen oli hyvä lähteä jo nukkumaan, sillä Finntroll kulutti voimavarani melkein miinuksen puolelle.

Finntroll4Koko Kouvo La Arctopolis-tapahtuma oli hyvin järjestetty, enkä keksi siitä lyhyen visiittini perusteella mitään pahaa sanottavaa. Tarjolla oli muutakin teemaan sopivaa elävää musiikkia, jota en valitettavasti kerennyt seuraamaan kuin parin kappaleen ajan, sillä tulimme paikalle vain hetkeä ennen Finntrollin keikkaa. Olisin halunnut ostaa vielä jonkun kaulakorun jostakin kojusta, joita paikalla oli muutamia, mutta myynti oli jo loppunut poistuessamme keikkapaikalta. Ehkäpä saavun ensi kerralla uudestaan ja hieman aiemmin, että kerkeän tutustumaan tapahtuman muuhunkin antiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teksti ja kuvat: Jyri Kinnari

Luetuimmat

Uusimmat