Fleshred – Bloodtorn

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 28.9.2011

Yhtyeen nimestä on tässä tapauksessa hyvin helppo päätellä, millä linjoilla mennään. Verta, lihaa ja suolenpätkiä ei säästellä, kun kotimaamme oma Cannibal Corpse iskee lihakirveensä tiskiin debyyttialbumillaan ”Bloodtorn”. Mistään aloittelevista lihanleikkaajista ei yhtyeessä kuitenkaan ole kyse, vaan jäsenet ovat luoneet kannuksiaan muun muassa yhtyeissä kuten Soulgrind, Ghoul Patrol ja The Scourger.

Selkeästi jenkkimarinadissa kyllästetty ”Bloodtorn” jättää kuitenkin vähän vaisun tunnelman, kun odotukset levystä olivat huomattavasti korkeammalla. Yhtyeen vokalistin Pekka Okuloffin puuromainen örinä aiheuttaa näin promokuuntelussa sen, ettei sanoituksista ota yhtään mitään tolkkua. Toivon mukaan itse julkaisulle saadaan sanat mukaan. Eikä valitettavasti musiikillisestikaan levyltä irtoa yhtään selvää hittibiisiä.

Perusvarma death metal ammattitaitoisesti soitettuna ei mielestäni enää vain nykypäivänä riitä muuhun kuin levyhyllyn täytteeksi. Pölyttymään ”Bloodtorn” auttamattomasti jää, kun death metallia haetaan levysoittimeen. Vieressä lojuvat ”Tomb Of The Mutilated” sekä ”Slowly We Rot” ovat kuitenkin huomattavasti parempaa tarjontaa, mitä Fleshredin debyytti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tässä nyt on kuitenkin käsittääkseni kyse vaan yhdestä sivuprojektista muiden lukuisten joukossa, mutta mikäli yhtye aikoo tosissaan taistella paikastaan death metallin maailmankartalla, niin se tarvitsee jotain muutakin, kuin pelkästään hyvät soittajat. Eikä laulajanvaihdoskaan tekisi yhtään pahaa, mikäli nykyisestä ei tämän selkeämpää artikulointia irtoa.

Niistä kolmesta isosta T:stä – tunnistettavuus, tarttuvuus ja tiukka soitanta – tarjoaa Fleshred levyllään ainoastaan sen viimeisen. Silläkin kelpaa jo aloitella uraa, mutta ei sillä kannata vielä ihan kauheasti lihaksiaan pullistella.

5/10

Kappalelista:
01. Into The Blood
02. Total War
03. Merciless Words
04. When All Fades
05. No Deliverance
06. Believer
07. Babylonian Dream
08. The Halls Of Tormented Flesh
09. God Killer
10. Death Of A Different Kind
11. Death Fountains
12. Holy Asphyxiation (bonus track)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/fleshred

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat