Flow Festival julkaisi ensi vuoden ensimmäiset esiintyjät

Kirjoittanut Teemu Hakala - 17.12.2014

Flow Festival 2015Flow Festival kokoaa jälleen monipuolisen musiikki- ja taidetarjonnan Helsingin Suvilahden ainutlaatuiseen ympäristöön 14.–16. elokuuta. Flow Festivalin ensimmäiset artistikiinnitykset on julkistettu ja vuonna 2015 Flow Festivalille saapuvat muiden muassa mahtipontisesta musiikistaan ja vokalisti Florence Welchin valtavasta äänestä tunnettu, uutta albumiaan valmisteleva brittikokoonpano Florence + The Machine, arvostetun yhdysvaltalaisen tuottajan, Diplon, dancehall-elektroprojekti Major Lazer sekä Suomeen ensimmäistä kertaa saapuva, elektrolla leikittelevä brittiläinen folkrock-yhtye Alt-J, joka nappasi vuonna 2012 arvostetun Mercury Prize -palkinnon levyllään An Awesome Wave.

Flow’ssa nähdään myös DJ:nä, tuottajana ja lauluntekijänä ansiokasta uraa tehneen norjalaisen Todd Terjen laajasti hehkutettu live-esiintyminen. Lisäksi lavalle astuvat elektronisen musiikin arvostetuimpiin tuottajiin lukeutuva, ennakkoluulottomasti mm. hiphoppia, IDM:ää ja jazzia yhdistelevä, yhdysvaltalaisen Coltranen muusikkosuvun kasvatti Steven Ellison eli Flying Lotus, yhdysvaltalainen El-P:n ja Killer Miken muodostama räpin superduo Run The Jewels, karismaattisen Sam Herringin luotsaama yhdysvaltalainen synarock-yhtye Future Islands sekä 1970-luvun psykedeliasta vaikutteita ammentava yhdysvaltalainen rock-kokoonpano Foxygen, joka nähdään niin ikään ensimmäistä kertaa Suomessa.

Flow Festivalin kolmen päivän Early Bird -liput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä hintaan 159 euroa rajoitetun ajan, 31.1.2015 saakka. Hinta sisältää palvelumaksun. Muut lipputyypit tulevat myyntiin keväällä 2015.
 
www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival
www.instagram.com/flowfestivalhelsinki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput:
Lippupalvelu www.lippupalvelu.fi p.0600-10-800
Tiketti www.tiketti.fi p.0600-1-1616
Kolmen päivän Early Bird -lippu 159 € 31.1.2015 saakka. Hinta sisältää palvelumaksun 3,50 €.
Itämeri-lippu saatavilla +2 € tai vapaavalintainen suurempi lahjoitus.

Luetuimmat

Uusimmat