Photo: Petri Anttila / Flow Festival

Flow Festival julkisti lisää esiintyjiä: Stormzy, FKA Twigs, Michael Kiwanuka, Mac DeMarco ja Bikini Kill vahvistamaan ohjelmistoa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.1.2020
Photo: Petri Anttila / Flow Festival

Flow Festivalin uusia kiinnityksiä ovat brittiräpin ja grimen johtohahmoksi noussut, useita palkintoja saavuttanut ja tällä hetkellä Iso-Britannian albumilistan kärkeä pitävä Stormzy, pop-estetiikan niin tuotantonsa kuin esiintymisensä kautta suvereenisti hallitseva R&B-tähti FKA Twigs, viime vuoden parhaiksi levyntekijöiksi useissa musiikkimedioissa listattu soul-lahjakkuus Michael Kiwanuka sekä vaihtoehtorockin supertähdeksi kasvanut Mac DeMarco. Lisäksi festivaalilla nähdään paluun viime vuonna tehnyt punk-ilmiö Bikini Kill, jonka poliittiset sanoitukset sekä suorapuheiset esiintymiset tekivät yhtyeestä yhden Riot Grrrl -liikkeen alullepanijoista 1990-luvun alussa.

Suvilahteen saapuvat myös pitkän levytystauon jälkeen vihdoin uuden ”Closer to Grey” -albuminsa julkaissut elektrokokoonpano Chromatics, uuden aallon reggaeta ja jamaikalaisia musiikki- ja kulttuuriperinteitä yhdistävä Koffee sekä brittiläisen uuden sukupolven R&B:n eturivissä vaikuttava Mabel, jonka hitti ”Don’t Call Me Up” oli viime vuoden soitetuin ulkomainen kappale suomalaisilla radiokanavilla. Kotimaisia lisäyksiä ohjelmaan ovat suomiräpin seuratuimpiin tekijöihin lukeutuva Gettomasa sekä Henrik! ja Teksti-TV 666 yhdessä Life Aid 2020 -ultrakokoonpanona, jolla tullaan todistamaan ainakin ennätyksiä hipova määrä kitaroita.

Aiemmin Flow Festivalille on julkistettu monipuolisesti eri musiikkityyleistä ammentava yhdysvaltalainen folksensaatio Bon Iver. Lisää artistijulkistuksia on luvassa ensi viikolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Laajan musiikkiohjelmiston lisäksi Flow on tunnettu ajankohtaisesta taideohjelmastaan, monipuolisesta ja huippulaatuisesta ravintolatarjonnastaan sekä lumoavasta festivaalialueestaan. Flow Festivalin kolmen päivän liput ovat nyt myynnissä Ticketmasterissa ja Tiketissä.
Flow Festivalin varmistuneet kumppanit vuodelle 2020 ovat pääyhteistyökumppani Lapinkulta Pure, kumppanit Lanson ja Oatly sekä mediakumppanit Basso, Clear Channel, Helsingin Sanomat ja Resident Advisor.
Linkit:
www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival
www.instagram.com/flowfestivalhelsinki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat