Flow Festivalia ei järjestetä vuonna 2020 koronaviruspandemian vuoksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.5.2020

Flow Festivalia ei järjestetä vuonna 2020. Festivaalivieraiden, artistien, henkilökunnan ja tapahtumatyöntekijöiden turvallisuus on etusijalla – ja pystyttävä takaamaan kaikissa olosuhteissa. Festivaaliorganisaatio on seurannut tarkasti koronavirustilannetta ja asiantuntijoiden ennusteita toivoen tilanteen parantuvan. Valitettavasti järjestäjät ovat joutuneet toteamaan, ettei Flow Festivalin kokoista tapahtumaa ole turvallista tuottaa vain muutaman kuukauden kuluttua.

Vuoden 2021 tapahtuman suunnittelu on jo alkanut. Seuraava Flow Festival järjestetään 13.–15.8.2021 Helsingin Suvilahdessa. Flow Festivalin taiteellinen johtaja ja hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kallio kertoo seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Flow Festivalia on järjestetty aina vuodesta 2004 asti. Siitä on muodostunut monelle vuosittainen perinne – Helsingin kesän kohokohta ja tärkeä hetki kohtaamisille. Ihmisten terveys on kuitenkin näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa etusijalla. Vaikka elämme kummallisia aikoja, yhteisöllisyys ja kulttuuri eivät katoa tai menetä merkitystään. Odotammekin innolla näkevämme hyvän musiikin, ruoan ja taiteen rakastajia taas ensi vuonna. Kerromme vuoden 2021 Flow’n sisällöistä ja ohjelmasta mahdollisimman pian.”

Vuoden 2020 tapahtumaan ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden 2021 Flow Festivalille. Flow-tiimi toivoo mahdollisimman monen tukevan tapahtumaa tässä poikkeuksellisessa tilanteessa ja säästävän lippunsa ensi vuodelle. Ostetun lipun voi kuitenkin myös halutessaan palauttaa ja saada rahat takaisin. Lipunmyyjät lähettävät sähköpostitse lipunostajille tarkemmat ohjeet lippujen palautukseen lähipäivinä ja tiedot päivitetään myös Flow Festivalin verkkosivuille niin ikään lähipäivinä.

Flow Festival kertoo vuoden 2021 ohjelmasta myöhemmin tänä vuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival
www.instagram.com/flowfestivalhelsinki

Luetuimmat

Uusimmat