Flow Festivalin ohjelmaan kaksi viime hetken muutosta

Kirjoittanut Teemu Hakala - 8.8.2014

Flow 2014Helsingin Suvilahdessa huomenna alkavan Flow Festivalin ohjelmistoon liittyvät kotimainen folkrock-yhtye Plain Ride ja elektronisen musiikin duo Femme En FourrureThe Horrors ja Ballet School puolestaan peruvat Flow-esiintymisensä sairaustapauksen ja perhesyiden vuoksi.

Vuonna 2004 perustettu Plain Ride on kulkenut pitkän matkan alkuaikojensa riisutusta folkrock-tunnelmoinnista uuden Skeleton Kites -levyn synkänkauniiseen maailmaan. Bändin vaivattomasti svengaava yhteissoitto ja Janne Westerlundin rouhea laulu saavat lentoon maalailevan mietiskelevät biisit siinä kuin hypnoottiset boogiepalatkin. Livenä yhtye on poikkeuksellisen intensiivinen kokemus. Bändin jäsenistä kolme soittaa myös suomalaisen vaihtoehtomusiikin ykkösnyrkissä, Circlessä, ja vaikutteita onkin kuultavissa puolin ja toisin. Plain Ride esiintyy Flow’n Lumia Blue Tentissä lauantaina 9. elokuuta. Femme En Fourrure nähdään puolestaan MixRadio Music Hallissa perjantaina 8. elokuuta.

Flow Festivalin vuoden 2014 kumppaneita ovat pääyhteistyökumppani Microsoft, kumppanit Brand Factory, Clear Channel, Heineken, Helsingin Sanomat, Raha-automaattiyhdistys, Red Bull Music Academy, RGB, Stopteltat, Sun Effects, Yellow Tail,  Yle, luovat kumppanit Anima Boutique, Byroo, Cocoa, Esmes Digital, Tsto ja ympäristökumppanit Helsingin Energia, Neste Oil ja Pöyry.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtumaa tukevat Helsingin kulttuurikeskus, Music Finland ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Liput: Lippupalvelu www.lippupalvelu.fi p.0600 10 800
3 päivää: 159 €
2 päivää: 135 €
1 päivä: 89 €
Lippuhinnat sisältävät toimituskulut 3,50 €.
Itämeri-lippu saatavilla kaikkiin lipputyyppeihin +2 € tai vapaavalintainen suurempi lahjoitus.

www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat