Folk metal -kulttinimi Metsatöll Suomeen minikiertueelle ensi kuussa: Liput marraskuisille keikoille tulevat myyntiin maanantaina

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.10.2021

Suomessa jo muutaman vuosikymmenen kovaa suosiota nauttinut virolainen Metsatöll saapuu marraskuussa Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin. Minikiertueella on mukana useita loistavia kotimaisia tulokkaita.

Metsatöll on vuonna 1999 perustettu folk metal -yhtye, joka ottaa musiikkiinsa vahvasti vaikutteita Viron kansanmusiikista. Jo omanlaisekseen legendanimeksi Suomessa muodostuneen yhtyeen kappaleissa kuullaan folkille tyypillisesti myös erilaisia soittimia, ja lyriikoiden aiheet liittyvät muinaisuskoihin, pakanallisuuteen ja kansantaruihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen uralle mahtuu seitsemän studioalbumia, joista uusin ”Katk Kutsariks” julkaistiin vuonna 2019. Tämänkin jälkeen on jo saatu uusia singlejulkaisuja, mikä todistaa yhtyeen luomisvoiman olevan edelleen kohdillaan.

Yhtye keikkailee jatkuvasti ympäri maailman ja on nauttinut Suomessa aina hyvää kannatusta. Bändi onkin soittanut Suomessa jo lukuisia kertoja niin klubeilla kuin festivaaleilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kiertueen lämmittelijöinä toimii joukko suomalaisia mielenkiintoisia tulokkaita hieman eri kattauksin eri kaupungeissa. Lämmittelijöinä toimivat AvAciA, Torchia, Noumena, Voidfallen ja Vetten Äpärät.

Tulevat keikat ovat:

18.11.2021 / Tampere, Olympia
+ Noumena & Torchia
Liput: 18e/20e

19.11.2021 / Turku, Apollo
+ AvAciA
Liput: 18e + palvelumaksu / 22e

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

20.11.2021 / Helsinki, On The Rocks
+ Voidfallen & Vetten Äpärät
Liput: 23e/25e

Liput kaikille keikoille tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina 18. lokakuuta kello 10.
Lisätiedot lippujen myynnistä löytyvät kunkin keikkapaikan omilta sivuilta.

Kiertueen järjestää Loose Mind Productions yhteistyössä Nem Agencyn kanssa.

Metsatöll netissä:
https://www.facebook.com/Metsatoll
https://open.spotify.com/artist/5LJPlSHiYtJQ7mvVfDPVkT

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat