For The Imperium

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.2.2013

Helsinkiläinen musiikissaan monia eri genrejä yhteen nitova For The Imperium julkaisee toisen albuminsa nimeltä ” Hail The Monsters” maaliskuun 1. päivä Warner Musicin kautta Suomessa. Kaaoszine tavoitti sähköpostitse yhtyeen vokalistin Hakim Hietikon ja kyseli häneltä hieman mietteitä yhtyeen uuteen albumiin sekä tulevaisuuden suunnitelmiin liittyen. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Morjensta. Kuinkas teidän vuosi on lähtenyt käyntiin?

Hakim: Moroo, mitäs tässä. Aikamoista odottelua ja kärsimystä ennen myrskyä. Toisaalta, nyt on ollut mahdollisuutta treenata hommat kuntoon ja leputtaa mieltä, vaikka alkaa jo mennä rasituksen puolelle (heheh).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä ilmestyy uusi albumi nimeltä ”Hail The Monsters” maaliskuussa. Voisitko näin aluksi kertoa meille hieman itse albumin teosta sekä sen nauhoituksista? Milloin aloititte valmistelemaan albumia ja miten työskentely studiossa sujui kokonaisuudessaan?

Hakim: Vaikka me otetaan ”rauhallisesti”, niin näinhän se ei oikeasti mene. Koko ajan tehdään uusia biisiejä ja onhan niitä ideoita seuraavalle levylle tullut, vaikka toka on vasta tulossa. Kyllä koko prosessi on alkanut siitä lähtien kun eka levy tuli valmiiksi. Tämän studiohomman tuntuu monet ihmiset jo tietävän miten se pyörii; aikamoista säheltämistä se on, mut aivan helvetin hauskaa. Eipä tohon ole lisättävää – toimii kuin junan vessa!

Albumin tuotti jälleen Kari “Huikka” Huikuri, jonka kanssa työskentelitte myös debyytillänne. Minkä takia päädyitte työskentelemään Karin kanssa uudestaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hakim: Huikan kanssa työskentely toimii ja häneltä tulee ideoita, jotka ruokkii meitä yrittämään lisää ja tekemään jutuista parempia. Monet varmaan ihmettelee, et mitä helvettiä se Hakim selittää, ”Miten Huikka vois tuoda jotain lisää tohon nelikkoon?”. Huikka on tosiaan se viides jäsen, joka tulee studiolla esille ja on se mies, joka laittaa meidän ideat kunnolla nauhalle. Ollaan tehty hänen kanssa sen verran kauan, että siinä on syntynyt sellanen kemia, joka ei synny ihan hetkessä. Ollaan tapeltu, haukuttu ja pu… tuota… Ei mennä ihan niin pitkälle! Sanotaan, et uskon siihen että meidän kannalta on tärkeää myös et tuntee tuottajan todella hyvin, jotta saa sen maximaalisen tehon irti.

Pitää myös mainita, että nyt kokeiltiin laajentaa katsettamme muualle ja kokeilla muitakin ihmisiä. Tällä kertaa miksaajana toimi Miitri Aaltonen ja masteroinin teki Mika Jussila. Tästä kolmikosta muodustui meille oikein hyvä kolmiovaara. Varmasti harkitaan tämän kolmikon yhteistyötä uudestaan ja vielä isommalla panoksella, mutta yksi asia kerrallaan.

Teidän edellinen albuminne oli jo melkoinen genrejen sekametelisoppa, kun musiikissanne yhdistelette niin monia eri genrejä yhteen. Mitä voimme odottaa ”Hail The Monsters” albumista? Onko yhtyeen tarkoituksena yrittää tehdä vieläkin monipuolisempaa musiikkia vai ollaanko tällä kertaa otettu suunta yksinkertaisempaan päin?

Hakim: (Hahah) Ainahan se on ollut ”yksinkertaista”. Tuohon en vastaa muuta kuin, että odotelkaa 1.3 asti ja päätelkää sitten mitä on tapahtunut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos musiikillisesti vertaisit tätä albumia teidän ensimmäiseen albumiin, niin mitkä näet näiden kahden suurimpana musiikillisena eroavaisuutena? Oliko teillä jokin tietty tavoite musiikillisesti, johon pyritte uudella albumillanne?

Hakim: Edelleen, en paljasta mitään etukäteen. Annetaan teidän päättää ilman, että kerron jotain mikä voisi muuttaa teidän mielipiteitä.

Mitkäs yhtyeet ovat toimineet teille suurimpana vaikutteena uudelle albumillenne? Keitä yhtyeitä te itse ihailette monipuolisuutensa takia?

Hakim: Noita on niin monia ja monesti meillä menee pikkasen ristiin sen kanssa, minkälaista musaa on tullut kuunneltua. Monesti, kun on tullut joku ”rankempi” biisi tehtyä, niin sillon on pyörinyt jokin pop-biisi mielessä mitä on hyräillyt. Jokainen meistä kuuntelee ihan mitä sattuu ja sillon tuo meidänkin homma elää aika paljon, itse asiassa ihan helvetisti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mistä levyn kappaleet tällä kertaa oikein kertovat? Onko albumilla syvällisempää tarinaa?

Hakim: On on, sen varmaan jokainen huomaa. Tässäkin vaiheessa odotan siihen asti kun levy tulee ulos. Jokainen saa päätellä ihan itse ja tulkita niitä ihan niin kuin itseltään tuntuu.

Teiltä ilmestyi myös video kappaleesta ”Sudden Death”. Voisitko kertoa meille hieman tuosta videon teosta sekä videon ideasta. Mistä idea videoon oikein tuli?

Hakim: Minä ja videon tekijä Matti Virtanen pyöriteltiin sitä ideaa mielessä. Muilta kysyin että onko ok, jos tehdään tommonen video? Jätkät antoivat 100 % tuen idealle ja siitä alettiin työstää. Kyllähän tossa tovi meni ja kaikenlaista sekoilua oli sen kanssa, että hermotkin meinasi joulun alla mennä. Onneksi pidettiin siitä suunnitelmasta kiinni ja tollanen siitä tuli.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teiltä on tulossa albumin tiimoilta myös UK:n kiertue. Onko tarkoituksena päästä vetämään keikkoja yhä enemmän myös Suomen rajojen ulkopuolella?

Hakim: Totta kai on. Mut on se Suomi meille tärkeä, koska täältä me ollaan saatu sitä tukea alun perin. Mitään oikoteitä ei ole. Niin sanon vaan sen kaikille faneille ja tutuille täällä Suomessa, että ootte helvetin tärkeitä meille. Annetaan ulkomailla maistiaisia siitä mitä Suomessakin sekoilu tarkoittaa ja laitetaan se suomalainen sisu takaisin kartalle.

Hieman kesän festareista. Missä kaikkialla For The Imperiumin voi bongata keikalta ensi kesän aikana?

Hakim: En osaa tässä vaiheessa sanoa mitään, let’s wait and see. Toivottavasti joku uskaltaa ottaa meidät festareille.

Vuoden 2013 aikana tulee taas ilmestymään paljon uusia albumeita. Onko teillä itsellänne mielessä jotain albumeita, joita odotatte kuulevanne tänä vuonna?

Hakim: Toistaiseksi ei, odotan vaan innolla et joku yllättää. Ihan sama mikä bändi tai mikä genre, kunhan se potkii.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Hakim:  Jokainen tietää mitä tehdä jos haluaa nähdä meitä keikoilla. Pitäkää melua meistä tai survomme väkisin itsemme kurkustanne alas!

Luetuimmat

Uusimmat