Foreignerin Kelly Hansen: ”Mielestäni ei ole enää järkevää julkaista kokonaisia albumeja”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 30.4.2018

Jo 70-luvulta asti toiminnassa olleen rockyhtye Foreignerin keulakuva Kelly Hansen antoi hiljattain haastattelun Antihero Magazinelle. Haastattelussa Hansen kertoo, että yhtyeellä ei ole suunnitelmia julkaista täyspitkää seuraajaa vuoden 2009 albumille ”Can’t Slow Down”. Hansen kertoo:

”Mielestäni ei ole enää järkevää julkaista kokonaisia albumeita näinä päivinä ja aikoina. Samana päivänä kun me julkaisimme ’Can’t Clow Downin’, se oli jo saatavissa ilmaiseksi netistä. Se heijastaa sitä aikaa, missä me elämme, valitettavasti. Me käytimme täyden vuoden elämästämme ja käytimme aikaamme, energiaamme ja rahaamme tehdessämme ’Can’t Slow Downia’. Oli todella suuri pettymys huomata, että ihmiset saivat sen ilmaiseksi netistä. Mielestäni on järkevämpää tehdä pari kappaletta kerrallaan, kenties pienen minikampanjan ympäröimänä tai jotain sellaista. Se saattaisi olla meidän lähestymistapamme tulevaisuudessa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hansen liittyi Foreigneriin vuonna 2005 korvaten bändin pitkäaikaisen solistin Lou Grammin.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat