Freedom Call – Beyond

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 28.2.2014

Vuonna 2012 seitsemännen studioalbuminsa julkaissut Freedom Call palailee saksalaisen power metallin ystävien äänentoistolaitteisiin näin pari vuotta myöhemmin ”Beyond” –nimisellä pitkäsoitolla. Pitkän linjan saksalaiseen voimametalli-yhtyeiden tapaan, myös Freedom Call on harrastanut jäsenmuutoksia kuin vaippojen vaihtoa pilteille – mutta onko soundi muuttunut vaihdosten myötä myös?

Vastaus edelliseen retoriseen kysymykseen on ”ei”. Freedom Call on edelleen se power metallin äpärälapsi, joka aika selkeästi haluaa yhdistää omaa soundiaan sankariteemoihin ja tekoihin. Jos haluat tietää miltä kuulostaisi kun nakataan Manowar, Dragonforce ja vaikkapa Hammerfall samaan soppaan ja leikataan sitä vedellä, niin tulos on Freedom Call ja sen koko tuotanto.

”Beyond” on kuitenkin levy, joka aikaisempaan tuotantoon verrattuna on hieman ärhäkkäämpää ja suoraviivaisempaa. Biiseissä on enemmän asennetta, uskallusta ja riffit ovat tällä kertaa terävämpiä kuin mummon tylsä puinen voiveitsi. Parempaan päin ollaan menossa, jos se kevyt ”me ollaan kaikki sankareita, vapaita ja kuunnellaan heviä” –teemainen tuotanto tähän saakka ei kiinnosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toki saman jännän äärellä ollaan edelleen, mutta kuten edellä totesimme, niin ollaan vähän enemmän saatu irti tuotannosta. Toki jäsenvaihdoksilla on varmasti tekemistä asian kanssa ja niiden historiasta nyt ota saksalainen erkkikään selvää. Tärkeintä on tieto, että nykyään yhtyeessä joikhaa ja kitaroi Chris Bay. Lars Rettkowitz toisessa kepissä, Ilker Ersin basson varressa ja kepukoita rumpuihin iskee Ramy Alin.

”Beyondin” 14 kappaleen valikoimasta ei oikeastaan mikään kappale nouse ylitse muiden, sillä teema on sama kuin aina ennenkin: sankaruus, yhtenäisyys, seikkailu, voima ja voitto… jep jep. Kyllä tämä nyt menee paremman puutteessa, ja jos jostain syystä olet kaikki muut maailman power ja sankarimetallit kuunnellut läpi, niin tämä voisi olla se piristävä muutos vakiintuneisiin tapoihin. Itse pitäisin tätä lähinnä helppona ja kevyenä tutustumisbändinä genreen.

Ei levy nyt mikään sysipaska ole, se on vaan kaavoihinsa kangistunutta, niin ikään ”sitä samaa kuin kaikki muutkin” –tuotantoa, ja riittävää eroa bändin muuhun tuotantoon ei näyttäisi taikka kuulostaisi olevan. Ihan sama tietenkin mitä täällä sanotaan, sillä Freedom Call –fanaatikko ostanee tämän hyllyynsä joka tapauksessa. Plussana tietenkin se, että levy (ja koko aikaisempi tuotanto) on todella yhtenäistä. Pieniä parannuksia siellä täällä jos on korva tarkkana, mutta eipä se riitä kovin pitkälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4/10

Kappalelista:
1. Union of the Strong
2. Knights of Taragon
3. Heart of a Warrior
4. Come on Home
5. Beyond
6. Among the Shadows
7. Edge of the Ocean
8. Journey Into Wonderland
9. In the Rhythm of Light
10. Dance Off the Devil
11. Paladin
12. Follow Your Heart
13. Colours of Freedom
14. Beyond Eternity

www.facebook.com/FreedomCallOfficial
www.freedom-call.net

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat