The Freza lopettaa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.5.2012

Suomalaisten naisrockbändien kärkikaartiin kuuluva The Freza jättää yllättäen jäähyväiset. Yhtye kokoaa musiikillisen tarinansa kokoelma-albumiin ”Hits And Misses” ja lähtee kesällä kymmenen festivaalikeikkaa käsittävälle jäähyväiskiertueelle.

Vuonna 2006 perustettu The Freza äänitti ensimmäiset demonsa jo ala-asteen koulun kellarissa bändin jäsenten ollessa vain 13-14-vuotiaita. Yhtye voitti Ääni ja vimma -kilpailun nuorisosarjan, nyt takana on kuusi vuotta, satoja keikkoja suurillakin estradeilla kuten Ruisrockissa sekä kolme studioalbumia, joista viimeisin ”Vices And Sins” nousi Suomen viralliselle Top 40 -albumilistalle.

Täksi kevääksi oli jo sovittu Saksassa ja Suomessa klubikiertueet, jotka yhtye joutuu nyt peruuttamaan. Viimeiseksi singleksi jää Euroopan markkinoille editoitu ”Free Fall”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kaikilla asioilla on elinkaarensa”, toteaa The Frezan solisti Rosa.

Hän toteaa olevan sääli, että yhtye hajoaa vuosien työn jälkeen ja siinä vaiheessa, kun asiat ovat hyvin. The Frezan viimeinen esiintyminen on 30.8. bändin kotikaupungissa Helsingissä Semifinal-klubilla.

”Joillekin asioille ei vain voi mitään vaikka kuinka haluaisi. Jätetään kuitenkin jälkeemme kolme albumia, hieno jäähyväiskokoelma ja vedetään jäähyväisrundi asenteella.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jäähyväiskokoelma, 16.5. julkaistava ”Hits And Misses” sisältää läpileikkauksen yhtyeen tuotannosta vuosilta 2006-2012 ja kaksi uutta kappaletta. Lisäksi mukana on bonus-dvd:llä The Frezan kaikki musiikkivideot sekä kuvakavalkadi Rosan, Sannin, Viivin ja Annikan kasvamisesta tyttöbändin soittajista naisrockin raskaaseen sarjaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat