Fucked Up Lutakko Liekeissä festareille

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.5.2011

Lauantaina elokuun 27. päivä Jyväskylässä järjestettävä Lutakko Liekeissä-festivaali keskittyy kuudentena vuotenaan punk-musiikkiin eri muodoissaan. Ulkomaisia yhtyeitä on tähän mennessä varmistunut kaksi: kanadalainen Fucked Up sekä The Menzingers Yhdysvalloista.

Hardcorea kokeellisella musiikillaan 2000-luvulla uudistanut Fucked Up on julkassut lukemattoman määrän vinyylisinglejä, mutta kesäkuun alussa julkaistava rock-ooppera ”David comes to life” on vasta bändin kolmas varsinainen albumi. Uuden levyn julkaisee edellisen tapaan Matador Records, joka tunnetaan monen indierockin suuruuden (mm. Interpol, Sonic Youth…) levy-yhtiönä. Fucked Up onkin erityisen suosittu indierockin kuuntelijoiden keskuudessa. Bändin usein jopa 10-minuuttisiksi venyvissä kappaleissa kuuluvat vahvana hardcore punkin lisäksi mm. proge- ja shoegaze-vaikutteet. Keikoilla bändin punk on suoraviivaisempaa ja kappaleet usein levyversioita lyhyempiä. Laulaja ja showmies Damian Abrahamia on live-esiintyjänä verrattu legendaariseen G.G.Alliniin.

Melodiseen punkrockiinsa mm. folk-vaikutteita yhdistävä philadelphialainen The Menzingers on kiilamassa jo aivan kotimaansa suosituimpien punkbändien joukkoon. Pohjois-Amerikassa bändi on kiertänyt mm. Gaslight Anthemin, Against Men, NOFX:n ja Anti-Flagin kanssa. Euroopan valloitus on aluillaan ja bändi nähdäänkin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Arvostettu ja seurattu punknews.org-sivusto valitsi The Menzingersin Chamberlain Waits -albumin koko vuoden 2010 parhaaksi levyksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotimaisen post-hardcoren ja indiepunkin kärkinimi Disco Ensemble kiertää kesän 2011 pääasiassa Keski-Euroopan festarilavoja. Yksi harvoista Suomen esiintymisistä nähdään Lutakon Liekeissä. Myös Mokoman Sakara-yhtiölle levyttävä surmacore-suosikki Rytmihäiriö ja uuden albuminsa maineikkaan Relapse Recordsin kautta juuri Liekkien alla julkaiseva synkkää crust corea soittava Unkind nähdään Jyväskylän elokuun illassa. Pelle Miljoonankin bändeistä tuttu Tumppi Varonen tuo paikalle oman jo 70-luvulla perustetun Problems?-bändinsä, jonka nykykokoonpanon kitaristina häärii Rane Raitsikka (Lama, Unicef, Smack, Hangmen). Nyky-Problemsin livekunnosta ja hittejä tulvivasta keikkasetistä saa hyvän kuvan kuuntelemalla tuoreen ylistäviä arvioita keränneen ”Suora lähetys”-live-albumin. Kokemusta Liekkeihin tuo myös Appendix, joka monen muun 80-luvun suomipunk-bändin lailla on niittänyt mainetta myös maailmalla. Liekkien ohjelmistoa täydentää myös lahtelainen Bad Religionin ja Lagwagonin tyylisestä 90-luvun jenkkipunkista vaikutteensa ammentava Part Time Killer, joka keväällä julkaisi debyyttialbuminsa ”People, Religion, Death”.

Loput festivaalin ohjelmasta julkaistaan toukokuun aikana ja ennakkoliput tulevat myyntiin kesäkuun alussa. Lipun hinta ja lipunmyyntipisteet ilmoitetaan ohjelman valmistuttua.

Lutakko Liekeissä -festivaalin nettisivuille päivitetään tietoa tapahtumasta. Sivut löytyvät nyt uudesta osoitteesta www.lutakkofestival.com.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LUTAKKO LIEKEISSÄ 2011
Paikka: Tanssisali Lutakko ja Tanssisali Lutakon piha, Jyväskylä
Aika: 27.8.2011 klo 14-02

LIPUT: TBA

Varmistuneet esiintyjät: Fucked Up (Can), The Menzingers (Usa), Disco Ensemble, Rytmihäiriö, Tumppi Varonen & Problems?, Appendix, Unkind, Part Time Killer

Internet: www.lutakkofestival.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Järjestäjä: Jyväskylän elävän musiikin yhdistys Jelmu ry (www.jelmu.net)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat