Galar – De Gjenlevende

Kirjoittanut Sami Elamaa - 17.3.2015

Norjalainen black/folk-metalliduo Galar on pyörittänyt projektiaan jo yli kymmenen vuoden ajan. Kokoonpano on tahkonut tähän päivään mennessä peräti kolme kokopitkää, joista tuorein julkaisu ”De Gjenlevende” on aseteltu levyhyllyyn aurinkoisen maaliskuun aikana. Kuunnellessaan ensimmäistä kertaa Galarin tuotantoa huomaa, että teema sijoittuu vahvasti norjalaisen mytologian ja viikinkiaiheiden piiriin. Myös Galarin uuden julkaisun musiikki kunnioittaa vahvasti 1990-luvun norjalaista black metallia, ja siinä on ripaus vahvaa skandinaavista folk-henkisyyttä.

En ole perehtynyt sen suuremmin Galarin aiempiin levyihin, mutta uusin kokopitkä ”De Gjenlevende” riittää minulle antamaan kuvan siitä, onko Galarin tuotannon laatu mistään kotoisin. Kuuden kappaleen mittainen suoritus ei todellakaan koostu lyhyistä ja radiohitin pituisista moderneista hiteistä, vaan kappaleet on sävelletty ja sovitettu pitkiksi, tunnelmallisiksi eepoksiksi.

Olen yleensä suhtautunut varovaisesti ylipitkiin sävellyksiin, varsinkin äärimetallin maailmassa. Joskus kappaleet toimivat ja joskus taas eivät, mikä minun mielestäni riippuu aivan siitä, minkätyyppistä metallia soitetaan. Black/folkissa pitkät kappaleet toimivat erityisen hyvin, ja niin ne toimivat myös ”De Gjenlevende” -julkaisulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tällä levyllä Galarin musiikki on yhtä aikaa jyräävää ja tunnelmallista. Starttiviisut ”De Gjenlevende” ja ”Natt…og taust et Forglemt Liv”  todistavat, että kappaleen pituudella ei ole merkitystä, jos kappaleet toimivat ja vievät mukanaan ja meno pysyy tasaisena. Levyn puolessavälissä kolmen minuutin ”Ljós”-introkappale on erinomainen välivaihe levyllä; sen tarkoitus on saada kuuntelijat hengähtämään hieman, jotta Norjan mytologista seikkailua voidaan jatkaa. Toisin sanoen puutumista ei tarvitse kokea tätä albumia kuunnellessa.

Levyn loppupuolisko on itselleni mieluisin osa. ”Gjeternes Tunge Steg” ja ”Tusen Kall til Solsang Ny” ovat erilaisia keskenään, mutta molemmista kappaleista löytyy lumoavia osuuksia, joista väkisinkin hypnotisoituu. Viimeisen kappaleen loppuosa päättää levyn iloisilla mutta tunnelmallisilla melodioilla, mikä on mielestäni onnistunut ratkaisu.

Galarin ”De Gjenlevende” ei ole hullumpi julkaisu. Bändin kolmas kokopitkä tarjoaa hienoa musiikillista antia ja sukeltaa skandinaavisen mytologian maailmaan. Täyden kympin suoritukseen tämä ei aivan yllä, sillä levyn kuuntelu vaatii oikean mielentilan. Hienouksista huolimatta ”De Gjenlevende” ei ole aivan sellaista musiikkia, jota jaksaisi joka päivä kuunnella, kunnes Ragnarök saapuu. Maailmanlopun tulon odottelemiseen voin suositella Galaria ja ”De Gjenlevende” -julkaisua kaikille, jotka pitävät 1990-luvun norjalaisesta black/folk metallista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9-/10

Kappalelista:

01. De Gjenlevene
02. Natt…og taust et Forgelmt Liv
03. Bøkens Hymne
04. Ljós
05. Gjeternes Tunge Steg
06. Tusen Kall til Solsang Ny

Galar Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat