Geoff Tate saapuu Club Teatrialle ensi vuoden helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.11.2019

Yksi metallimusiikin taitavimmista äänenkäyttäjistä, legendaarisen Queensÿche yhtyeen alkuperäislaulajana tunnetuksi tullut Geoff Tate keikkailee Oulussa Club Teatrialla perjantaina 7.2.2020. Geoff Tatea pidetään yleisesti yhtenä metallimusiikin taitavimmista laulajista ja verrattu muun muassa Iron Maidenin Bruce Dickinsoniin ja Judas Priestin Rob Halfordiin. Queensrÿche-yhtye on yksi progressiivisen metallin suuruuksista. Sitä on kutsuttu ”ajattelevan ihmisen metalliksi”, koska yhtyeen kappaleet ovat usein pohdiskelevia ja jopa yhteiskuntakriittisiä.

Yhtyeen kaupallisesti menestyneimmän levyn, ”Empiren”, julkaisusta tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Tätä juhlistaakseen Geoff Tate lähtee laajalle maailmankiertueelle, missä kyseinen levy soitetaan keikalla kokonaisuudessaan. Kiertueen nimi; ”Empire 30th Anniversary Tour, Empire & Rage for Order both played in their entirety” kertoo faneille, että nyt on luvassa mannaa korville!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lämppäreiksi Ouluun on kiinnitetty saksalainen Victory sekä kotimainen Leverage.

Victory perustettiin Hannoverissa vuonna 1984. Yhtye oli suosituimmillaan 80-luvulla ja pääsi listoille listoille levyillä ”Don’t Get Mad… Get Even”, ”Hungry Hearts” ja ”Culture Killed the Native”. Yhtye jäi tuolloin jossain määrin suurelta yleisöltä pimentoon isojen heavy metal –yhtyeiden taustalle, mutta sai mainetta alan harrastajien keskuudessa. Victoryn tarttuva heavy metal on kestänyt ajan hammasta todella hyvin ja nyt viimeistään tämä tarkoin varjeltu jalokivi kannattaa kaivaa omille soittolistoille.

Leverage on perustettu vuonna 2002. Bändi toimi aktiivisesti lähes vuosikymmenen, mutta on ollut levytysrintamalla hiljaisena koko 2010-luvun. Bändi sai uuden vaihteen, kun Kimmo Blom asettui mikrofonin taakse. Blom on monessa mukana ollut taitava laulaja, säveltäjä ja sanoittaja. Häntä on kuultu mm. Stratovariuksen levyillä taustalaulajana, Raskasta Joulua –kiertueella sekä kilpaillut Voice of Finlandissa. Jotain miehen taidoista kertoo sekin, että hän on astunut itsensä Freddie Mercuryn saapaisiin tamperelaisen Musiikkiteatteri Palatsin Queen-musikaaleissa. Club Teatrialla miehen ääntä saatiin kuulla viime syksynä, jolloin hän oli mukana MaidenFest –kiertueella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Geoff Taten helmikuinen konsertti Club Teatrialla tarjoaa kokonaisvaltaisen, maittavan annoksen heavy metallia! Taidokasta soittoa, upeaa laulua ja tarttuvia kappaleita. Ennakkoliput tulevat myyntiin keskiviikkona 13.11.2019 klo 10:00.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat