Ghost ei enää salaile jäsentensä sukupuolta: Bändin naisbasistilla oma muista erottuva maski

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 17.4.2018

Ruotsalainen okkultistinen metalliyhtye Ghost on tunnettu maskeistaan sekä omasta, yhtyeen ja sen musiikin ympärille rakennetusta mytologiasta. Bändiä on aina johtanut yksi selkeä, muista erottuva johtohahmo, Papa Emeritus, eriaisissa inkarnaatioissaan, mutta hiljattain bändi julkisti uudeksi johtohahmokseen Cardinal Copia -nimeä kantavan hahmon. Todellisuudessa jokaisen hahmon takana toimii yhtyeen primus motor Tobias Forge.

Siinä missä Forge on aina ollut selvästi erottuva ja huomiota keräävä hahmo rooliasussaan, koko muu yhtye on aina pukeutunut samanlaisiin asuihin, joihin kuuluu yleensä ilmeetön maski ja tummat vaatteet. Nameless Ghouleiksi kutsutut, erilaisia elementteihin perustuvia pseudonyymejä käyttävä muusikkokatras on tiedettävästi vaihtunut jo muutamaan otteeseen, kuten yhtyeessä ennen kitaraa soittanut Martin Persner on kertonut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nyt yhtyeeen uudistetussa ulkoasussa on kuitenkin tapahtunut merkittävä muutos, sillä jo jonkin aikaa naispuoliseksi basistiksi (oletetusti Led Zeppelin -coveryhtye Lez Zeppelinin basisti Megan Thomas) oletettu Nameless Ghoul on saanut toisista muusikoista poikkeavan maskin, johon kuuluvat pitkät kiharat hiukset. Yhtye ei ole vahvistanut jäsentensä sukupuolia tai oikeita nimiä, mutta kyseinen vähemmän androgyyninen hahmosuunnittelu viestii yhtyeen halusta muokata bändin imagoa muutoinkin kuin johtohahmonsa suhteen.

Yhtye julkaisee seuraavan studioalbuminsa ”Prequelle” kesäkuun 1. päivä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat