Ghost – Meliora

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 20.8.2015

Ghost on kahden ensimmäisen albuminsa myötä kasvattanut suosiotaan suurin harppauksin ja tehnyt itsestään yhden metallimaailman kiinnostavimmista yhtyeistä. Pari vuotta sitten julkaistulla ”Infestissumamilla” Ghost vei musiikkinsa entistäkin popimpaan ja kevyempään suuntaan. Tämän lisäksi he tekivät vielä EP:n verran covereita tunnetuista pop-kappaleista. Moni kuvitteli Ghostin jatkavan samalla linjalla ja tuovan pop-vaikutteensa entistäkin häikäilemättömämmin esille. Se saattaa pitää osittain paikkansa, mutta siinä ei ole koko totuus.

Ghost on nimittäin vienyt musiikkiaan myös juuri päinvastaiseen suuntaan kuin odotettiin. ”Meliora” on raskainta, mitä Ghost on koskaan tehnyt. Se on samalla myös parasta, mitä Ghost on koskaan tehnyt. Entistä raskaampi ote riffien kirjoituksessa sekä jykevämmät, kirkkaammat ja kaiken kaikkiaan nykyaikaisemmat soundit sopivat Ghostin musiikkiin täydellisesti. Uudistuneet soundit myöskin tukevat raskaita riffejä ja tuovat ne paremmin esille. Popahtava melodisuus on kuitenkin edelleen läsnä ja ei vain läsnä, vaan suuri osa Ghostin musiikkia. Pop on sovitettu taitavasti yhteen metallin kanssa; niiden summa ei kuulosta väkinäiseltä tai pakotetulta, vaan saumattomasti yhteen sulautuneelta. Ghostin musiikki saattaa olla näennäisesti ja pintapuolisesti melko yksinkertaista, mutta ne yksinkertaiset riffit, melodiat ja kaikki muu tämän levyn kappaleissa tapahtuva on rakennettu niin, että jokainen nuotti merkitsee jotain ja tuo musiikkiin jotain lisää.

Harva osaa luoda musiikillaan samaan aikaan tyylikästä ja pelottavaa kauhun tunnetta, joka on läsnä ”Melioran” jokaisessa kappaleessa. Tunnelma on vähän kuin hyvässä maltillisesti kirjoitetussa yliluonnollisessa kauhukirjassa. Otteessa pysyy ensimmäisestä virkkeestä lähtien ja ilmapiiri on mystinen ja pahaenteinen, vaikka varsinaisia kauhun hetkiä tarjoillaan säästeliäästi. Taustalla on koko ajan jotain kertomassa, että kaikki ei pääty hyvin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Meliora” on Ghostin tähänastisen diskografian paras teos. Viimeisetkin palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja musiikki hiottu lähes täydelliseen muotoonsa. Viimeistään nyt Ghost on lujittanut paikkansa raskaan musiikin suurimpien tekijöiden joukossa loistavalla ja persoonallisella musiikillaan. Tätä levyä tullaan kuuntelemaan vielä vuosikymmenienkin päästä.

9½/10

Kappalelista:
1. Spirit
2. From the Pinnacle to the Pit
3. Cirice
4. Spöksonat
5. He Is
6. Mummy Dust
7. Majesty
8. Devil Church
KaaosZine levyt9. Absolution
10. Deus In Absentia

Ghostin kotisivut
Ghost Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat