Ghost – Popestar (EP)

Kirjoittanut Otto Vainionpaa - 18.9.2016

Maailmanmaineeseen lyhyessä ajassa kivunnut, kolme studioalbumia julkaissut ruotsalainen okkultista rockia soittava Ghost julkaisi uuden ”Popestar”-nimisen EP:nsä 16. syyskuuta. Miltäs tämä yhtyeen uusin tuotos kuulostaa?

Levy polkaistaan käyntiin singlenä julkaistulla ”Square Hammer” -kappaleella, joka onkin vallan piristävä ja antaa aikaisempaan verrattuna hieman erilaisen kuvan Ghostin äänimaailmasta. Kappale on positiivinen ja esittelee Ghostin klassista soundia uudella otteella onnistuen siinä, sillä Ghost on bändi, joka ei koskaan kyllästytä.

Kyseinen EP sisältää siis yhden Ghostin oman raidan, ja loput ovat lainakappaleita. Tästä ei tarvitse huolestua, koska kyseessä on bändi, joka julkaisi kourallisen covereita sisältävän EP:n jo vuonna 2013. KyseinenIf You Have Ghost -EP sisältää mm. Abba- ja Army of Lovers -yhtyeiden kappalelainauksia. Ghost ylitti itsensä uudelleen luoden kappaleista jälleen hyvinkin hyytäviä ja karismaattisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn loput neljä biisiä eivät petä, eivät missään nimessä. Kuten edelliselläkin kerralla, Ghost on ominut kyseiset lainakappaleet omikseen. Levyn kansitaiteesta, nimestä ja musiikillisesta äänimaailmasta tulee voimakkaasti mieleen Queen, ja etenkin Papan asemasta tulee mieleen Freddie Mercury. Levy kuljetaan Ghostille tyypillisellä tempolla, ja tuotos on erittäin hyvä kokonaisuus, eikä mieleen tule missään vaiheessa vaihtaa biisiä. Kappale nimeltä ”Bible” luo erittäin hienon lopetuksen EP:lle toiveikkaalla sävyllään, uutena ominaisuutena kuullaan Fia Kempen taustalaulua, joka tukee Papan voimakasta tulkintaa.

Biisit luovat vahvan ja uuden kokonaisuuden, jolla Ghost pitää itsensä relevanttina keksien pyörän uudelleen. Karheat kitaravallit ja tuhdit rummut luovat täydellisen aavemaisen tunnelman, jota Papa Emeritus III täydentää loistavasti upealla ja karismaattisella äänellään.

Yksinkertaisesti tässä ei ole mitään huonoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

10/10

Kappalelista:
1. Square Hammer
2. Nocturnal Me
3. I Believe
4. Missionary Man
5. Bible

Ghostin kotisivu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittaja: Otto Vainionpää

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat