Ghostista on kuoriutunut poppimetallin karismaattinen outolintu – arvostelussa uusi ”Prequelle”-albumi

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 1.6.2018

Myrskyn silmässä ollut Ghost on mitä ilmeisimmin selviytynyt vaikeuksistaan voittajana. Jäsenistö on ottanut uuden muodon, ja ikävät asiat alkavat olla jo takanapäin: ”Prequelle” kertoo siitä oman osansa ja merkkaa uuden nousujohteisen aikakauden alkua. Kyseessä on Ghostin neljäs studioalbumi. Ghostin historiassa jokainen albumi on tarkoittanut jonkinlaista uudistumista, pienempää tai suurempaa, ja ”Prequellen” kohdalla ollaan koettu selkeästi Ghostin suurin muodonmuutos.

Ghost ei ole varsinaisesti piilotellut rakkauttaan pop-musiikkia kohtaan, ja nyt viimeistään sitä hierotaan vasten kasvoja oikein kunnolla. Niinkin paljon, että Ghostin musiikkia voi kutsua suoranaiseksi poppimetalliksi. Yhteyttä tämän päivän listahitteihin ei juurikaan ole, vaan Ghostin pop-vaikutteet tulevat paljon kauempaa, vuosikymmenten takaa musiikin menneisyydestä.

Metallimusiikki jää albumilla taustalle enemmän kuin aiemmin, lähinnä tuomaan kappaleisiin syvyyttä ja vahvistamaan menneiden aikojen popista koostuvaa selkärankaa. Särökitaran tuoma energiapiikki sähköistää suurimman osan ”Prequellen” kappaleista. Levyn alkupäästä löytyy pari metallistakin kappaletta, jotka kulkevat maukkaat kitarariffit edellä, ja meininki on muutenkin räväkämpi kuin tällä levyllä muuten. Aiempien albumeiden hämyisestä occult rockista on jäljellä lähinnä mystiikka, jota voidaan toki pitää tuon genren jopa tärkeimpänä ominaispiirteenä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleiden säveltämisessä ja sovittamisessa on käytetty mielikuvitusta, eikä kaikkein ilmeisin tie ole aina tullut kuuloonkaan. Musiikki saa väriä mitä ihmeellisimmistä asioista, ja erilaisia tunnelmia luodaan kaikenlaisin tehokeinoin todella onnistuneesti. Jos ”Prequellella” vallitsevan ilmapiirin ja tunnetilan tiivistäisi lyhyesti, voisi musiikin sanoa olevan painostavuudessaan ja haikeudessaankin pohjimmiltaan hyväntuulista ja autuasta – kuin saavutettu rauha ja tyyneys, joita etsiessä on koettu musertavat määrät pimeyttä, synkkyyttä ja surua. Ghost on omana itsenään surumielinen ja outo, mutta lämpimällä ja sympaattisella tavalla; ystävällinen ja hieman kajahtanut kotikummitus, joka tarkoittaa vain hyvää, vaikka onkin hieman pelottava.

”Prequelle” on toisaalta harppaus aivan uuteen maailmaan ja toisaalta aivan luonnollista ja selkeää jatkumoa aiemmalle ”Meliora”-albumille. Pop-musiikki on aina ollut Ghostin mukana jollain tasolla ja noussut levy levyltä enemmän pinnalle. ”Prequellea” voidaan pitää tuon kehityksen kliimaksina. Ghost on tehnyt rehellisesti albumillisen poikkeuksellisen tarttuvaa poppimetallia. Kaikesta muutoksesta ja kehityksestä huolimatta – tai ehkä juuri sen ansiosta – Ghost kuulostaa täysin Ghostilta, enemmän ja aidommin kuin koskaan aiemmin.

9/10

Kappalelista:
1. Ashes
2. Rats
3. Faith
4. See the Light
5. Miasma
6. Dance Macabre
7. Pro Memoria
8. Witch Image
9. Helvetesfönster
10. Life Eternal

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ghostin kotisivut
Ghost Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat